Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lakot ovat keskeyttäneet työt Outokummun Tornion tehtailla, Kemin kaivoksella sekä pohjoisen satamissa

Kahden vuorokauden lakko koskee myös Kittilän Suurikuusikon kultakaivosta sekä Sodankylän Kevitsan nikkeli- ja kuparikaivosta.

Maailman suurin jääluokan sellulaiva Green Kemi satamassa.
Pohjoisen satamissa ei nyt lastata eikä pureta laivojen lastia. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Laajat poliittiset lakot ovat keskeyttäneet työt myös Lapin suurissa teollisuusyrityksissä.

Tuotanto on keskeytyksissä kahden vuorokauden ajan Outokummun Tornion tehtailla, Kemin kromikaivoksella sekä Kittilän Suurikuusikon ja Sodankylän Kevitsan kaivoksilla.

Esimerkiksi Tornion tehtailla lakko koskee noin 1300 työntekijää.

Metsä Groupin Kemin tehtaita lakko ei koske.

Kemin Ajoksen ja Tornion Röyttän satamissa ei myöskään lastata eikä pureta laivojen lastia, sillä ahtaajat ovat lakossa.

Ajoksen ahtaustoiminnasta huolehtivan Kemin Satamatoiminnot -yksikön johtaja Teemu Kaupin mukaan lakon piirissä on noin 80 työntekijää.

– Lakon jalkoihin jäi yksi sellulaiva, joka nyt odottaa satamassa lakon päättymistä, Kauppi kertoo.

Laivaruuhkaa ei pohjoisen satamiin pääse lakon aikana syntymään, sillä jäänmurto pohjoisen väylillä on keskeytetty ainakin perjantaiaamuun saakka kovan tuulen vuoksi.

Tiettävästi useampi alus odottaa merellä pääsyä pohjoisen satamiin.