Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kalle Rovanperä paljastaa lähipiirinsä paljonpuhuvan reaktion kohupäätökseen – näin hänen MM-ohjelmansa rakentuu

Kalle Rovanperän mukaan hänen lähipiirissään kukaan ei yllättynyt ratkaisusta ajaa vain puolikas MM-rallikausi. Se oli hänelle tärkeintä.

Kalle Rovanperä Jyväskylässä mestaruusjuhlissa joulukuussa 2023.
Kalle Rovanperä lähtee hymyssä suin myös Tunturiralliin. Kuva mestaruusjuhlista Jyväskylästä joulukuulta. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Kalle Rovanperä kilpailee tänä viikonloppuna perinteikkäässä Tunturirallissa Rovaniemellä. Yle Urheilu tavoitti hallitsevan maailmanmestarin haastatteluun kilpailun aattona ja testierikoiskokeen jälkeen.

Rovanperä kohahdutti viime vuoden lopussa, kun hän kertoi ajavansa vain puolikkaan rallin MM-sarjakauden tänä vuonna.

Rovanperä on omien sanojensa mukaan päässyt vastaamaan paljon, miksi hän teki ratkaisunsa. Vastaus on kuulemma aina sama: Pitkän pohdinnan tulos.

23-vuotiaasta rallitähdestä ratkaisu tuntui oikealta ja tuntuu edelleen. Hän ei ole seurannut suomalaisen ralliväen reaktioita päätökseensä, koska niillä ei ole hänelle merkitystä.

– Aika paljon porukka on ymmärtänyt sen. Tärkeintä on kuitenkin, että lähipiiri on ymmärtänyt sen. Kukaan ei ollut hirveästi yllättynyt. Se kertoo aika paljon, että vierestä seuranneet pitivät ideaa hyvänä, Rovanperä kuvaili Yle Urheilulle.

Tiimikin otti Rovanperän mukaan ratkaisun hyvin. Rovanperä odottaa nyt innolla kilpailemista napapiirillä.

– Tällaiseen ralliin on aina mukava lähteä ajamaan, Rovanperä kuvaili.

Kalle Rovanperä Tunturirallin testierikoiskokeella. Video: Ilkka Loikkanen / Yle

Rallin MM-sarjakausi starttasi viime viikonloppuna Monte Carlossa. Suomalaistähti ei juuri kisaa seurannut. Rovanperä kertoi katselleensa muutaman erikoiskokeen ja kisan päättäneen Power Stagen.

Lopputuloksista Rovanperä oli siis tietoinen. Hyundain Thierry Neuville nappasi täydet 30 pistettä. Toyotan Sébastien Ogier ja Elfyn Evans joutuivat taipumaan muille palkintokorokesijoille.

Evans aloitti vahvasti, mutta jäi lopulta kauas Neuvillesta. Evansin mukaan hän menetti ajotuntumaa ja oli jopa hieman järkyttynyt siitä. Hän ei kuitenkaan halunnut nostaa riskitasoaan liian korkeaksi loppukisasta.

– Monte ei mennyt parhaiten meidän tiimiltä. Hyundai ja Thierry olivat todella vahvoja. Meillä on parantamisen varaa, Rovanperä kuvaili.

Kalle Rovanperä paljastaa lähipiirinsä paljonpuhuvan reaktion kohupäätökseen.

Rovaniemeltä vauhtia Ruotsiin

Rovanperä kilpailee seuraavassa MM-rallissa Ruotsissa kahden viikon päästä. Tunturiralli toimii oivana valmistautumisena kilpailuun. Myös Elfyn Evans on kisassa mukana.

Toyotan walesilaiskuljettaja pääsee ensimmäistä kertaa kisaamaan lumella ennen Ruotsin MM-rallia. Hän odottaa, että kilometrit Rovaniemellä auttaisivat myös Ruotsissa.

– Tärkein tavoite on valmistautua hyvin Ruotsiin. Taistelu ei merkitse niin paljoa, kunhan täältä lähtee hyvällä fiiliksellä, Evans vastasi uteluihin kamppailusta Rovanperä vastaan.

– On joka tapauksessa tärkeää päästä tällaisella alustalla vauhtiin. Olen iloinen, että olen täällä. Viime vuodesta on töitä tehtävänä, joten tästä kisasta voi hyötyä.

Rovanperän puolikkaan kauden hyötynä on, että hän pääsee nyt aiempaa useammin kisaamaan paremmilta lähtöpaikoilta. Suomalainen toivoo, että kahden viikon päästä olisi myös sopiva keli taaemmalle lähtöpaikalle.

Rovanperän tämän kauden MM-ohjelmasta on paljon spekuloitu, mutta lisätietoja ei ole juuri kuulunut Ruotsin lisäksi.

Nytkään Toyotan suomalaistähti ei lähde kertomaan tarkemmin tulevasta MM-rallivuodestaan.

– Ohjelma on aika tarkasti tiedossa, mutta totta kai se elää tiimin ja (myös puolikasta kautta ajavan) Sébastien Ogierin mukaan. Mennään sen mukaan, mihin tiimi katsoo meidät parhaimmiksi ajamaan, Rovanperä kuvaili.

Rovaniemen SM-ralli starttaa perjantaina kello 11.43. Kooste Rovaniemen SM-rallin tapahtumista sunnuntaina TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 19.45.