Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Itä-Suomi kiinnosti Paimenviikoille hakijoita Lappia enemmän

Neitvuori-Luonterin luonnonsuojelualueen Hiidenmaan tila Mikkelin kupeessa oli Metsähallituksen Paimenviikkojen haetuin kohde. Hakemusten määrä oli hieman pienempi kuin viime vuonna.

Lampaita Skatan tilalla Helsingin Uutelassa.
Paimenviikolla ihmiset viettävä viikon laiduneläinten, kuten lampaiden, lehmien ja hevosten, kaitsijoina. Arkistokuva. Kuva: Vesa Marttinen / Yle

Metsähallituksen Paimenviikot olivat tänäkin vuonna suosittuja.

Eniten Paimenviikkojen hakemuksia tuli Itä-Suomessa sijaitseviin kohteisiin.

Suosituin oli viime vuoden tapaan Neitvuori-Luonterin luonnonsuojelualueen Hiidenmaan tila Mikkelin kupeessa. Neitvuorelle hakemuksia kertyi 1 183. Myös Etelä-Savon toinen kohde, Koloveden tila, oli viiden suosituimman kohteen joukossa. Koloveden tilalle paimeneksi haettiin reilut 1 000 kertaa.

Myös Kolin kansallispuiston Seppälän ja Lakkalan tilojen paimeneksi haettiin yli 1 100 kertaa.

Paimenviikolla ihmiset viettävät perinneympäristössä eli vanhalla maatilalla tai laidunalueella maksullisen viikon laiduneläinten, kuten lampaiden kaitsijoina.

Paimenviikkojen koordinaattori Leena Hiltunen pohtii, että Itä-Suomen kohteet voivat olla tällä hetkellä aiemmin suosittuja Lapin kohteita kysytympiä, koska etelästä saavuttaessa matkakustannukset niihin ovat pienemmät.

Niin hakemusten kuin hakijoiden määrä oli hieman pienempi kuin viime vuonna. Metsähallitus sai Paimenviikkojen hakemuksia yhteensä 14 492, kun viime vuonna hakemuksia tuli yli 15 500.

Paimenviikkoja arvotaan yhteensä 169 toukokuusta syyskuuhun. Kohteita on 15 ympäri Suomen.