Kotkaan suunnitellun akkumateriaalitehtaan ensimmäiset työpaikat ovat kiinnostaneet paljon.
Suomen malminjalostus ja Beijing easpring material technology suunnittelevat Kotkan Keltakallion alueelle akkumateriaalitehdasta. Kyseessä on laitos, jonka lopputuotetta käytetään sähköautojen litiumioniakkujen katodin valmistukseen.
Yhtiöt aloittivat rekrytoinnit vuoden 2023 lopulla. Kiinnostus työpaikkoja kohtaan oli silminnähtävää, sillä esimerkiksi Ylen tekemään juttua rekrytoinneista jaettiin ahkerasti sosiaalisesa mediassa.
– Kiinnostusta on ollut hyvin paljon, sanoo Suomen malmijalostuksen toimitusjohtaja Matti Hietanen.
Päälliköiden tehtäviin kymmeniä hakemuksia
Ensimmäisessä haussa Kotkaan haettiin hallinto-, henkilöstö- sekä työterveys-, turvallisuus- ja ympäristöpäälliköitä.
Vaatimustaso huomioon ottaen hakijoita on ollut normaalia enemmän henkilöstö- ja viestintäjohtaja Katri Kauppilan mukaan. Kaikkiaan tehtäviin on kymmeniä hakijoita, HR-päälliköksi hieman vähemmän kuin muihin. Yhtiö on myös itse kartoittanut tehtäviin sopivia henkilöitä.
– Tänä päivänä pääkaupunkiseudulla moniin tehtäviin on usein selvästi vähemmän hakijoita, Kauppila sanoo.
Ensimmäiset työntekijät aloittavat kevään ja alkukesän aikana.
Satoja työpaikkoja
Akkumateriaalitehtaan suunnitelmat etenevät Hietasen mukaan hyvin. Kaupunki on jo tehnyt yhtiöiden kanssa esisopimuksen tontista.
Suomen malmijalostuksen ja Beijing Easpring Material Technologyn yhteisyrityksen perustaminen on käynnissä parhaillaan.
Haminan ja Kotkan seudun kehittämisyhtiö Cursorin aiemman arvion mukaan Kotkaan ja Haminaan suunnitellut akkumateriaalitehtaat työllistäisivät alkuvaiheessa yhteensä noin 600 ihmistä.
Kotkaan kaavaillaan myös akkukennotehdasta, joka työllistäisi 2 500–3 000 ihmistä.
Korjaus 5.2. klo 16.19: Korjattu Beijing Easpring Material Technologyn kirjoitusasu.