Milla Aaltonen, 31, ei nähnyt hoitoalalla mahdollisuutta urakehitykseen. Tarmo Urrio, 30, paloi loppuun kotihoidon kiireisenä lähihoitajana. Kätilönä työskennellyt Jonna-Riikka Alanen, 34, pettyi arvostuksen puutteeseen.
Kaikki kolme vaihtoivat alaa. He päättivät opiskella insinööreiksi.
Facebookissa toimii suljettu keskusteluryhmä nimeltä Bye bye hoitoala. Siellä keskustellaan erityisen paljon mahdollisuudesta siirtyä tekniselle alalle.
Ryhmässä on noin 14 000 jäsentä.
Keskustelut käydään nimettöminä, jotta mahdolliset esimiehet ja työtoverit eivät tunnista alanvaihtoa suunnittelevaa.
Terveydenhuoltoalan ammattijärjestön Tehyn kyselyn mukaan hoitajien työhyvinvointi on hieman parantunut koronavuosien jälkeen. Silti yli 90 prosenttia nuorista erikoissairaanhoidon hoitajista harkitsee alanvaihtoa.
Leikkaussalista lentokonetekniikan insinööriksi
Tamperelainen Milla Aaltonen kertoo videolla, miksi hän jätti hoitoalan.
Milla Aaltosen suvussa naiset ovat aina lähteneet hoitoalalle, niinpä hänestäkin tuli hoitaja lähes vahingossa.
Milla ehti toimia sairaanhoitajana leikkaussalissa kahdeksan vuoden ajan. Lopulta intohimo lentokoneita kohtaan vei mukanaan.
Nyt hän opiskelee toista vuotta lentokonetekniikkaa Tampereen ammattikorkeakoulussa ja on hakenut juuri kesätyöpaikkaa alalta.
– Minua on lapsesta asti kiinnostanut, miten lentokone pysyy ilmassa, hän hymyilee innostuneena.
Hoitourallaan Milla työskenteli leikkaussalissa sekä instrumentti- että anestasiapuolella, lopulta myös valvomossa, jotta työnkuva olisi mahdollisimman monipuolinen ja vaihteleva.
– Koen, että työn määrään ja vastuuseen nähden en saanut sellaista korvausta, mitä olisin ehkä ansainnut.
– En väitä, etteikö lähtöpäätökseen olisi vaikuttanut myös pakkolaki- ja palkkakuoppa-asiat, mutta ne eivät olleet pääsyitä, pikemminkin päätöstä jouduttaneita tekijöinä.
Potilasturvalaki eli ns. pakkolaki antaa mahdollisuuden määrätä terveydenhuollon ammattihenkilö potilasturvatyöhön työtaistelun aikana.
Palkan lisäksi yleisiä syitä hoitajien alanvaihtoon ovat huono työilmapiiri, tyytymättömyys työoloihin ja johtamiseen. Työssä on myös heikot etenemisen mahdollisuudet sekä liikaa tehtäviä ja stressiä.
Kätilöstä yhdyskuntatekniikan insinööriksi
Kaikki ei silti ole vain huonosti. Hoitajien kokema arvostus sitouttaa työhön. Asiakkaat kiittävät, mutta yhteiskunnan asenne voi olla toinen.
Lapualainen Jonna-Riikka Alanen on samaa mieltä. Hän on entinen kätilö.
Käytännön arjessa arvostuksen puute näkyi Jonna-Riikan mielestä koulutettujen kätilöiden siirtelynä osastolta toiselle.
- Jos jossain oli vaikka hoitajia sairaana ja synnytyssalissa on hiljaista, niin saatettiin heitellä toisille osastoille paikkaamaan tilannetta, hän kertoo.
Hän muistuttaa, että synnytyssali on päivystysluontoinen osasto. Valmiutta täytyisi pitää yllä, jotta yllättävässäkin tilanteessa voidaan toimia tarkasti ja ammattitaitoisesti.
Jonna-Riikka Alanen aloitti rakennustekniikan opinnot vuonna 2020.
Hän on nyt opinnäytetyötä vaille valmis yhdyskuntatekniikan insinööri. Jonna-Riikka on ollut työharjoittelijana toisen opiskeluvuoden keväästä lähtien.
– Päivääkään en ole katunut! hän huudahtaa.
Jonna-Riikka on mukana tie-, katu-, geo- ja tuulipuistojen suunnitteluun liittyvissä projekteissa.
– Myös työnantaja on kiinnostunut, mihin suuntaan haluan uraani viedä. Olen nyt jo mukana erilaisissa koulutuksissa ja saan osallistua projekteihin, jotka todella kiinnostavat minua.
Jonna-Riikka kertoo tienaavansa jo nyt harjoittelijana enemmän kuin aikanaan kätilönä.
Kätilön keskipalkka on lisineen 3 600 euroa, insinöörin 4 600 euroa. Diplomi-insinööri tienaa keskimäärin 5 400 euroa.
Jonna-Riikka aikoo mahdollisimman pian jatkaa opintojaan edelleen geotekniikan diplomi-insinööriksi.
Kotihoidon lähihoitajasta IT-insinööriksi
Jyväskyläläinen Tarmo Urrio päätti jättää lähihoitajan työnsä neljä vuotta sitten. Hän ei pohtinut palkka-asioita lainkaan vaan henkistä hyvinvointiaan.
Tarmo Urri paloi loppuun lähihoitajan työssä. Ensin hän jäi sairauslomalle pariksi viikoksi, sitten kuukaudeksi. Virta ei riittänyt enää muuhun kuin arjesta selviytymiseen.
Tarmo kertoo, että stressaavinta oli, ettei pystynyt itse vaikuttamaan työn kulkuun ja stressin aiheuttajiin. Nykyisessä työssään hän pystyy siihen.
Alalle tullessaan Tarmo piti hoitoalaa itselleen oikeana valintana. Tarkoitus oli jatkaa eläkeikään asti, kenties kouluttautua sairaanhoitajaksi ja siitä mahdollisesti eteenpäin.
Hän ehti toimia lähihoitajana nelisen vuotta. Tarmo kouluttautui insinööriksi työn ohella. Hän työskentelee nykyisin ohjelmistokehittäjänä jyväskyläläisessä IT-firmassa.
Ei ole häpeä olla hoitaja
Facebookissa toimii myös avoin keskusteluryhmä, jonka nimi on Ei ole häpeä olla hoitaja. Se on perustettu eräänlaiseksi vastavoimaksi Bye bye hoitoala -ryhmälle.
Ryhmä haluaa palauttaa hoitotyön maineen. Keskustelijat jakavat hoitotyön parhaita käytäntöjä ja kannustavat toisiaan työyhteisöjen ilmapiirin parantamisessa.
Ryhmän ylläpitäjä Anne Mikkonen toimi pitkään hoivakodin esimiehenä, ja hän on myös tutkinut hoitotyöhön sitoutumista. Hän arvelee, että osa hoitajista jopa häpeää ammattiaan. Useimmiten sen vuoksi, ettei kykene tekemään työtään riittävän hyvin.
Myös sävy, jolla alasta yleisesti keskustellaan, hävettää osaa hoitajista. Mikkosen mielestä muutokseen voisivat vaikuttaa hoitajat itsekin.
Milla, Jonna-Riikka ja Tarmo eivät työtään hävenneet.
Silti he lähtivät.
Uran, arvostuksen ja palkkakehityksen perään, oman jaksamisen ja kunnianhimon takia. Lentokoneiden, geotekniikan ja tietotekniikan houkuttelemina.
Nuorille hoitajille hoitotyö ei ole enää kutsumus, jota jatketaan hamaan eläkeikään asti. Se on nykyään noin viisivuotinen ura. Lähteminen ei ole vaikeaa.