Osallisuutta edistetään Kajaanissa parhaiten siten, että kaupungin toiminta ja päätöksenteko on avointa, selviää kajaanilaisille tehdystä osallisuuskyselystä.
Toiseksi tärkeimmäksi kaupunkilaiset kokivat tiedonsaannin omista vaikuttamismahdollisuuksista. Vastaavat pitivät tärkeänä myös osallisuuden vaikuttamisen vahvistamista, jotta he tietävät ja näkevät vaikuttamisen tulokset.
– Lisäksi kyselyyn vastanneet toivoivat, että Kajaanissa kokeillaan rohkeasti uudenlaisia osallisuuden tapoja, ja että osallistamme kaupunkilaisia päätöksentekoon erilaisissa kehittämistilanteissa, hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula kertoo kaupungin tiedotteessa.
Lintulan mukaan erilaisista osallisuutta lisäävistä toimintamalleista selkeästi suosituin oli nopeat, ketterät ja helposti toteutettavat kyselyt. Toiseksi suosituin oli keskustelutilaisuudet ajankohtaisista ja mielipiteitä herättävistä teemoista.
Kaupunki selvitti kyselyllä kajaanilaisten näkemyksiä ja ideoita siitä, miten osallisuutta voidaan edistää. Kyselyyn tuli 157 vastausta, mikä on kaupungin mukaan asukasmäärään suhteutettuna samalla tasolla kuin muiden kaupunkien vastaavien kyselyiden vastausmäärät.
Kajaanin kaupunki hyödyntää kyselyn tuloksia kevään aikana valmistuvassa osallisuusohjelmassa.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.