Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
”Kuinka kaikki on nyt toisin kuin ennen, kaikki, koko elämä, minä itsekin. Silloin minä elin yksikseni, uneksin ja odottelin elämää. Nyt se on tullut, elämä, se suuri elämä, jota pelkäsin. -- Hän se on minut vahvistanut, kuten hän lupasi. Hän on seisonut vierelläni, eikä ole minua jättänyt.”
Taiteilija Martta Wendelin (1893–1986) eli pitkän ja monivaiheisen elämän. Taidehistorioitsija Päivi Ahdeoja-Määttä kertoo uudessa Wendelin-elämäkerrassaan Kultahiekkaa ihmisten poluille, kuinka kotkalaisesta perhetytöstä varttui Suomen tunnetuin kuvittaja.
1920-luvun alussa Wendelin kävi läpi tapahtumasarjan, joka muutti hänen elämänsä suuntaa ja johti lopulta siihen, että Wendelinistä tuli rakastettu Kotiliesi-lehden kuvittaja. Keskeisessä roolissa on aikansa tunnetuin taiteilija, kultakauden mestari Akseli Gallen-Kallela (1865–1931).
Wendelinin hermot ”streikkaavat”
Jutun aloittava siteeraus on Martta Wendelinin päiväkirjasta tammikuulta 1922.
Se on kirjoitettu Porvoossa, jonne Wendelin oli muuttanut Helsingistä työn perässä. Kustannusyhtiö WSOY:n toimitusjohtaja Jalmari Jäntti oli muutamaa vuotta aiemmin palkannut lupaavan nuoren taiteilijan vakinaiseksi kuukausipalkkaiseksi kuvittajaksi – yhdeksi ensimmäisistä. Kirja-ala eli tuolloin vahvaa nousua ja tarvitsi kuvittajia tekemään houkuttelevia kirjankansia.
Wendelinin Porvoon aikaa olivat varjostaneet kuolemantapaukset perhepiirissä: Martan kaikki kolme veljeä menehtyivät peräperää maailmalla riehuneisiin keuhko- ja espanjantauteihin. Hänen isänsä oli kuollut hieman aiemmin. Martan vastuulle jäi huolehtiminen vanhasta äidistä, joka ei koskaan täysin toipunut suru-uutisisesta, vaan kärsi masennuksesta.
Päivi Ahdeoja-Määtän mukaan talvi 1920–1921 oli Martta Wendelinille erityisen raskas ja hän itse kuvasi hermojensa silloin ”streikanneen”.
Mitä niin merkittävää Wendelinin elämässä oli tapahtunut, että tammikuussa 1922 kaikki oli toisin – surutalon synkistämästä hermorauniosta oli tullut elämään luottava nuori nainen. Kuka tai mikä oli seissyt Wendelinin vierellä ja vahvistanut häntä?
Ahdeoja-Määtän mukaan on mahdollista, että uskonnollishenkinen Wendelin viittaa päiväkirjassaan Jumalaan. Wendelin oli aiemminkin turvannut vaikeina hetkinä uskoonsa. Maanläheisempikin selitys tosin löytyy.
Pelätty Gallen-Kallela onkin ”pohjalla”
Wendelin oli saanut syksyllä 1921 uuden esimiehen, kun suomalaisen kuvataiteen vahva mies Akseli Gallen-Kallela oli saapunut WSOY:lle työstämään Koru-Kalevalan kuvitusta.
Wendelinin ensireaktio oli säikähdys, sillä hän oli kuullut Gallen-Kallelan suhtautuvan kriittisesti naistaiteilijoihin. Näin hän kirjoitti ystävättärelleen:
”...Akseli Gallen-Kallela tulisi Porvooseen oleskelemaan joksikin aikaa, ehkä koko talveksi ja tulisi hänellä olemaan jonkunlaista valvontaa meidän yhtiömmekin töissä. Voi varjelkoon minua silloin. – – Luuletko, että osaan vetää viivaakaan kunnolla, kun koko ajan ajattelen, että hän luo siihen musertavan katseensa”
Huoli oli kuitenkin turha. Gallen-Kallela huomasi nopeasti Wendelinin lahjakkuuden ja ahkeruuden ja kaksinkertaisti hänen palkkansa. Gallen-Kallela myös ohjasi Wendeliniä, kun tämä kuvitti V.A. Koskenniemen Elegioja-runoteosta.
Iltaisin Wendelin sai käyttöönsä Gallen-Kallelan ateljeen, jossa hän maalasi yhdessä muutaman muun taiteilijatoverin kanssa niin sanottua vapaata taidetta.
Gallen-Kallelasta tuli Martta Wendelinille mentori, kuten hän oli ollut monelle muullekin nuorelle taiteilijalle Hugo Simbergistä alkaen.
Ahdeoja-Määtän mukaan nuori, uransa alussa ollut Wendelin ja lähes 30 vuotta vanhempi Gallen-Kallela tulivat hyvin toimeen keskenään. Gallen-Kallela ymmärsi Wendelinin surumielisyyttä, sillä hänkin oli kokenut suuren menetyksen, kun Marjatta-tytär oli kuollut hyvin nuorena.
Myös Wendelinistä oli tukea Gallen-Kallelalle, sillä vanha mestari oli juuri noihin aikoihin haastettu nuorempien taiteilijoiden taholta. Pinnalle oli noussut uusi taidesuunta ekspressionismi. Sen suomalainen johtohahmo Tyko Sallinen oli hyökännyt rajusti Gallen-Kallelaa vastaan. Wendelin oli lohduttanut ”pohjalla” ollutta taiteilijaa ja sanonut suoraan, ettei pitänyt Sallisesta.
Martta Wendelin ottaa rohkean askeleen
Akseli Gallen-Kallelan Porvoon-kausi jäi suhteellisen lyhyeksi. Chicagossa avautui joulukuussa 1923 hänen näyttelynsä ja taiteilija matkusti Yhdysvaltoihin.
Myös Martta Wendeliniä houkuteltiin matkaseuraksi, ehkä osin leikillään. Ahdeoja-Määttä tosin pohdiskelee kiinnostavasti, millaiset uramahdollisuudet Wendelinille olisi voinut avautua suuressa maailmassa. Ahdeoja-Määtän mukaan Wendelinin kuvitustyyli olisi saattanut hyvinkin vedota amerikkalaisyleisöön, ja kuka tietää, hänestä olisi voinut sukeutua kansainvälinen tähtikuvittaja.
Wendelin jäi kuitenkin Suomeen, sillä hänen oli huolehdittava äidistään. Amerikan-matkan peruuntuminen vaivasi pitkään Wendeliniä.
Gallen-Kallelan lähdöllä oli kuitenkin myös vaikutusta Wendelinin elämään. Ahdeoja-Määttä kirjoittaa, kuinka elämä ja seurapiirit Porvoossa kaventuivat Gallen-Kallelan poistuttua ja Wendelin alkoi suunnitella paluuta Helsinkiin. Hän oli työskennellyt WSOY:llä kuusi vuotta ja oli oppinut kaiken kuvittamisesta.
Wendelin oli saanut kuvataiteilijan koulutuksen ja hän haaveili nyt vapaaksi taiteilijaksi heittäytymisestä. Myös Gallen-Kallela oli rohkaissut Wendeliniä taiteilijan uralle.
Martta Wendelin teki lopulta rohkean liikkeen. Hän irtisanoutui WSOY:ltä ja siirtyi freelance-kuvittajaksi ajatuksenaan tehdä töitä eri kustantajille. Samalla hän varasi asunnon Helsingin Käpylään rakennettavalta uudelta puutaloalueelta. Wendelin pääsi vaikuttamaan uuden talon suunnitteluun ja yläkertaan rakennettiin iso ateljeen ikkuna. Äiti asettuisi alakertaan.
Samaan saumaan ajoittui Kotiliesi-lehden perustaminen. WSOY:n toimitusjohtaja Jalmari Jäntti kaipasi Suomeen amerikkalaisen Good Housekeeping - ja ruotsalaisen Husmodern-lehden kaltaista naistenlehteä. 1. tammikuuta 1923 ilmestyi Kotilieden ensimmäinen numero. Sen kansikuvan oli tehnyt ulkomaalainen taiteilija, mutta pian Martta Wendelinistä tuli Kotilieden kansien pääkuvittaja.
Wendelinin ensimmäinen Kotilieden kansi ilmestyi lehden joulunumerossa 1923.
Vuosien saatossa Wendelin teki kymmeniä Kotiliesien kansikuvia, ja niistä hänet yhä muistetaan. WSOY:n palkolliseksi hän ei kuitenkaan enää palannut, vaan jatkoi itsenäisenä kuvittajana ja taiteilijana elämänsä loppuun asti.
Oliko se rakkautta?
Akseli Gallen-Kallelaa Martta Wendelin ei enää tavannut. Gallen-Kallela kuoli vuonna 1931. Hänen hautajaispäivänään kirjoitetussa muisteluksessa Wendelin palaa viimeiseen kohtaamiseen Porvoossa:
”Meidän välimme oli niin koruton, niin yksinkertainen, niin hieno. Ennen kuin hän lähti Amerikkaan, vein hänelle joitakin hänen töitänsä, joita olin tehnyt. Kun läksin pois, saattoi hän minut eteiseen, minä kiitin häntä. Kiitos Teille neiti, kaikesta, hän sanoi. Sain kyyneleet silmiini, lähdin. Se oli viimeinen tapaamisemme.”
Ahdeoja-Määttä tulkitsee, että suhde oli ainakin Wendelinin puolelta syvempi kuin pelkkä työtoveruus tai opettaja-oppilas -suhde. Ehkä näin oli myös Gallen-Kallelan puolelta. Hänen liittonsa Mary-vaimon kanssa oli noihin aikoihin kriisissä. Myös Wendelin oli kiinnittänyt huomiota siihen, ettei Mary ollut koskaan läsnä, kun hän vieraili heidän kotonaan.
”Porvoossa välimme eivät olleet kunnossa”, Gallen-Kallela kirjoitti vaimolleen Yhdysvalloista.
Gallen-Kallela oli uskoutunut Wendelinille heidän yhteisillä kävelyretkillään, jotka olivat saattaneet venyä hieman suunniteltua pidemmiksi. Gallen-Kallela oli puhunut erämaista, luonnosta ja koskista, mikä oli vaikuttanut Wendeliniin vahvasti, Ahdeoja-Määttä kertoo.
Kielletystä suhteesta saattaa kertoa myös Wendelinin päiväkirjamerkintä kesältä 1922:
”Olen nähnyt hänet. Ja hän on nähnyt minut. – – Onni? Onko se meitä varten? Ei meitä varten. Hyvä Jumala – armahda meitä, armahda meitä!”
Akseli Gallen-Kallelan suhde Maryyn läheni jälleen hänen palattuaan Yhdysvalloista. Martta Wendelin sen sijaan ei koskaan avioitunut.