Suomalaisen jalkapallon erotuomariskandaali paisuu. Perjantaina Palloliitto tiedotti, että se on perunut viikonlopulle suunnitellun pääsarjojen erotuomareiden kevään koulutustilaisuuden.
Koulutus oli määrä järjestää Eerikkilässä. Palloliitto kertoo, että koulutukselle etsitään uutta ajankohtaa ja koulutuksen sisältöön tulee muutoksia.
Kyseiseen koulutukseen oli tarkoitus osallistua Veikkausliigan, Ykkösliigan, Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Kansallisen Liigan erotuomareiden ja avustavien erotuomareiden.
Syytökset kohdistuvat kolmeen tuomaripomoon
Erotuomarikohu tuli julkisuuteen, kun Helsingin Sanomat uutisoi tammikuussa, että kolmea entistä huippuerotuomaria ja nykyistä tuomaritoimminan vallankäyttäjää – Jouni Hyytiää, Petteri Karia ja Mattias Gestraniusta – syytetään vuosia jatkuneesta mielivaltaisesta käytöksestä ja valta-aseman väärinkäytöstä.
HS:n lähteenä olleet erotuomarit kertoivat kolmikon harjoittamasta vallan väärinkäytöstä, kiusaamisesta, nepotismista, syrjimisestä, alkoholin käyttöön painostamisesta ja seksuaalisesta häirinnästä. Lähteiden mukaan kolmikko on luonut epäasiallista toimintakulttuuria, mikä on ajanut erotuomareita pois toiminnasta.
Edellä mainittu kolmikko teki maineikkaan ja mittavan erotuomariuran. Tuomariuriensa jälkeen kolmikko on toiminut tehtävissä, joissa he ovat voineet päättää muiden erotuomarien urien etenemisestä ja erotuomariasetteluista.
Jouni Hyytiä, 59, oli Palloliiton erotuomaripäällikkö vuosina 2017–2021. Nyt hän on erotuomaritarkkailija.
Petteri Kari, 52, on työskennellyt erotuomarivaliokunnan jäsenenä ja erotuomaritarkkailijana, nykyisin hän on erotuomarivaliokunnan puheenjohtaja.
Mattias Gestranius, 45, päätti tuomariuransa keväällä 2022 ja siirtyi heti Palloliittoon huippuerotuomarien valmentajaksi.
Palloliiton tuorein päätös koulutustilaisuuden perumisesta ei tule täytenä yllätyksenä. Helsingin Sanomat kertoi torstaina, että ylimpien sarjojen erotuomarit lähettivät keskiviikkona uhkavaatimuksen Palloliitolle.
Valioerotuomarikerho päätti kokouksessaan, ettei se halua, että epäasiallisesta toiminnasta epäillyt henkilöt kouluttavat viikonlopun kurssilla.
Valioerotuomarikerho oli tehnyt jäsenistölleen kyselyn. Kolme neljäsosaa vastanneista oli sitä mieltä, että erotuomarivaliokunta ja sen puheenjohtaja Kari eivät nauti luottamusta. Hieman yli puolet näkee, että erotuomarivalmentaja Gestranius ei nauti luottamusta.
Tyytymättömyys kohdistuu Gestraniukseen ja Kariin, sillä enemmistö osoitti luottamusta Palloliiton erotuomaritoimintoa ja erotuomaripäällikköä kohtaan.
Palloliitto tiennyt pitkään
Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande kertoi tammikuussa, että Palloliitto on tutkinut väitettyjä väärinkäytöksiä yli kolmen kuukauden ajan. Casagrande myönsi, että erotuomaritoiminnossa on ollut vuosien saatossa ”keskimääräistä enemmän kuohumista”.
Palloliiton johdon kerrottiin tienneen vuosia erotuomaritoiminnossa ilmenneistä hankaluuksista. Casagrande totesi, että asioita on kyllä selvitelty silloin, kun ne ovat tulleet esille.
– Ne asiat, jotka ovat nyt tulleet esille, niin kyllä niihin on puututtu silloin ja näkemykseni mukaan juuri sillä tavalla, mikä on ollut tarkoituksenmukaista siinä hetkessä.
– Hyvin usein henkilöiden väliset konfliktit ovat sellaisia, että on hyvin vastakkaisia näkemyksiä asioista ja on vaikeaa saada näyttöä, mitä on tosiasiallisesti tapahtunut. Yksittäisistä asioista on ollut tietoa ja niitä on käsitelty.
Palloliiton sisäinen tarkastus valmistui alkuvuodesta. Palloliitto tiedotti 31. tammikuuta, että sisäinen tarkastus on luovuttanut raporttinsa erotuomaritoiminnasta Palloliiton hallitukselle.
– Usein tämäntyyppiset prosessit ovat johtaneet siihen, että tehdään esihenkilöiden kanssa uusia ohjeistuksia. Totta kai voimme viedä prosessia eteenpäin esimerkiksi Suekille tai äärimmäisessä tapauksessa viranomaisille. Tällä hetkellä ei ole sellaista tietoa, että olisi tarvetta isompiin jatkoprosesseihin, Casagrande sanoi aiemmin.
Palloliiton mukaan erotuomaritoiminta nousi sisäisen tarkastuksen aiheeksi Palloliiton johdolta, erotuomaritoiminnon henkilöstöltä, erotuomarikerhoilta ja yksittäisiltä erotuomareilta tulleiden huomioiden takia.
– Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on muun muassa tukea toiminnallaan organisaation luotettavuutta ja valvoa, että̈ voimassa olevia säädöksiä, määräyksiä ja annettuja ohjeita noudatetaan organisaation toiminnassa antaen neuvoja järjestelmien ja toimintatapojen kehittämiseksi.
Tiedotteen mukaan sisäinen tarkastus antoi Palloliiton hallitukselle suosituksensa toimenpiteistä erotuomaritoiminnon toiminnan kehittämiseksi ja parantamiseksi. Hallitus päätti seuraavista askelista epäkohtien korjaamiseksi.
Nyt tuoreimman tiedotteensa yhteydessä Palloliitto kertoo, että sisäisen tarkastuksen raportin pohjalta Palloliiton johto on tehnyt kuulemisia sekä analyysiä ja valmistellut toimenpiteitä liittyen erotuomaritoimintoon ja erotuomarivaliokuntaan.
Palloliitossa asian käsittely jatkuu yhä.