Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Koetko yksinäisyyttä, vaikka ympärilläsi on muita ihmisiä? Kerro meille, teemme juttua

Osa ihmisistä kokee yksinäisyyttä siitä huolimatta, ettei ole yksin.

Henkilö seisoo ulkona muut ihmiset kävelevät hänen ohitsee.
Lähes 30 prosenttia aikuisista kokee itsensä koko ajan tai suurimman osan ajasta yksinäiseksi, kertoo Tilastokeskus. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Tunnetko itsesi yksinäiseksi, vaikka ympärilläsi olisi muita ihmisiä?

Koetko yksinäisyyttä, vaikka eläisit parisuhteessa tai sinulla olisi kavereita, sukulaisia tai muita tiiviitäkin ihmissuhteita? Tai oletko jossakin aiemmassa elämänvaiheessasi tuntenut näin?

Tilastokeskuksen mukaan lähes 30 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä suomalaisista koki toissavuonna itsensä koko ajan tai suurimman osan ajasta yksinäiseksi. Ulkopuolisuuden tunnetta puolestaan koki 15 prosenttia.

Kerro Ylelle omista kokemuksistasi. Teemme aiheesta juttua, ja etsimme myös haastateltavia.

Jätäthän myös yhteystietosi. Käytämme jutussa vastauksia vain luvallasi. Etsimme juttuun myös haastateltavia.

Yhteystietoja käsittelevät vain jutun teossa mukana olevat Ylen journalistit. Jos sinulla on kysymyksiä lomakkeesta, laitathan viestiä osoitteeseen elisa.kallunki@yle.fi.

Kysely on nyt suljettu. Kiitos kaikille vastanneille!

Ladataan lomaketta...