Brändiuudistuksen tehnyt Iittala on ollut kopiointisyytösten keskellä. Iittalan uuden Play-sarjan kuppi on hyvin samankaltainen kuin keraamikko Johanna Ojasen suunnittelema kuppi. Ojasen kuppi on tullut myyntiin jo 2011.
Esimerkiksi Artek on myynyt Ojasen suunnittelemaa kuppia.
Johanna Ojasen mukaan Iittala tiesi kuppien samankaltaisuudesta jo ennen kuin se lanseerasi tällä viikolla Play-sarjan. Ojanen kirjoittaa asiasta Pot Viapori -yhdistyksen verkkosivuilla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
– Iittala otti minuun yhteyttä muutama viikko ennen Play-sarjan julkistamista. He olivat huomanneet Artekin myymälässä huolestuttavan samankaltaisen kupin kuin heidän uudessa, tulevassa Play-sarjassaan, Ojanen kirjoittaa.
Artekin myymä versio Ojasen mukista oli yksivärinen, mutta kupista on ollut myös kaksivärisiä versioita. Iittalan Play-kupit muistuttavat väreiltäänkin näitä kaksivärisiä kuppeja.
– Iittalan huoli kuppien liiallisesta samankaltaisuudesta oli herännyt jo näistä Artekin tuotteista, jotka eivät siis ole kaksivärisiä ja pastellinsävyisiä. Iittala oli näin ollen täysin tietoinen kuppien huomattavasta samankaltaisuudesta jo ennen sarjan julkistamista, Ojanen kirjoittaa.
Ojanen kertoo käyneensä Iittalan pääkonttorilla Iittalan pyynnöstä katsomassa uutta Play-kuppia. Hän sanoo johtopäätöksensä olleen, että pienistä eroista huolimatta kupit ovat kokonaisilmeeltään hyvin samankaltaisia. Ojasen mukaan tapaaminen päättyi Iittalan edustajan toteamukseen, että he palaavat asiaan.
Ojanen kertoo Ylelle sähköpostitse, että tämän jälkeen Iittala ilmoitti hänelle, ettei heidän puoleltaan ole syytä jatkaa keskustelua asian tiimoilta.
Yle on yrittänyt tavoittaa perjantaina Fiskars-yhtiöön kuuluvaa Iittalaa kommentoimaan Ojasen kirjoitusta, mutta yhtiöstä ei ole vastattu. Aiemmin tällä viikolla Iittala vastasi Ylelle kuppien samankaltaisuudesta toteamalla, että muki on muotona universaali käyttöesine, ja koska mukeista on lukemattomia variaatioita, malleissa on samoja piirteitä.
Ojanen kirjoittaa ymmärtävänsä, että vahinkoja voi sattua. Hän kuitenkin odotti Iittalalta ammattimaisempaa toimintaa.
– Iittala huomasi virheensä, mutta ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Asioista voidaan kyllä sopia, jos niin halutaan. Iittala ilmeisesti kokee ettei siihen ole ollut tarvetta, eikä ole ottanut tapahtuneesta vastuuta.