Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Vuoden R-kauppiaaksi valittu Anton Wallo, 25, muutti Ruotsista Suomeen pitämään kahta ärrää: ”Aluksi puhuin ralli-suomea”

Ruotsin Haaparannalta Rovaniemelle muuttanut Anton Wallo on hyvä esimerkki nykymallin R-kioskiyrittäjästä. Yhä useampi harvenevan ketjun kauppiaista on maahanmuuttaja.

Entiset R-kauppiaat ovat arvostelleet ketjua siitä, että se antaa liian ruusuisen kuvan kioskien liiketoimintamahdollisuudesta. Rovaniemeläisellä Anton Wallolla on eriävä mielipide asiaan.

Yhä useampi R-kioskiyrittäjä on ketjun toimitusjohtajan Teemu Rissasen mukaan maahanmuuttajataustainen, etenkin pääkaupunkiseudulla.

– Ketjullamme on monimuotoisuus lisääntynyt samassa suhteessa kuin yhteiskunnassa muutenkin. Se on erittäin tervetullut ilmiö yhteiskunnan ja talouden kehityksen kannalta.

Teemu Rissasen mukaan maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan kasvaa hyvistä esimerkeistä ja samastumisesta.

Suomessa esimerkiksi matkailu- ja ravintola-aloilla on jo niin paljon ulkomailta tullutta työvoimaa, että palvelua voi joskus olla vaikea saada suomen kielellä.

Teemu Rissasen mukaan R-kioski -yrittäjiltä kuitenkin vaaditaan riittävää suomen kielen taitoa, sillä kioskien palvelutarjonta on niin laaja, ettei pelkällä englannilla pärjää.

Kokemusta ruotsalaiselta huoltoasemalta

25-vuotias ruotsinkielinen Anton Wallo, muutti kaksi vuotta sitten Rovaniemelle Ruotsista.

– Aluksi jännitti miten pärjään, kun puhuin niin vähän suomea. Puhuin vain semmoista ”ralli-suomea”, jolla pärjäsi kassatyössä Haaparannalla. Nyt pystyn jo aivan hyvin kirjoittamaan suomen kielellä, Wallo kertoo.

Wallo valittiin viime vuonna vuoden R-kauppiaaksi. Valintaa perusteltiin muun muassa Wallon ymmärryksellä kioskikonseptin mahdollisuuksista ja vaikutuksista myynnin kasvuun ja tulokselliseen menestykseen.

Kahta Rovaniemen keskustassa sijaitsevaa kioskimyymälää vetävä Wallo on kotoisin Ruotsin Haaparannalta. Siellä hänen isänsä on toiminut R-kioskin kanssa samaan pohjoismaiseen Reitan-konserniin kuuluvan Seven Eleven -huoltoaseman yrittäjänä.

Isä on aikoinaan valittu vuoden Seven Eleven -kauppiaaksi Ruotsissa, eli yrittäjyys on tavallaan periytynyt.

– Olen koko ikäni ollut isän huoltoasemalla töissä, ja R-kioski -yrittäjyys on hyvin samankaltaista, Wallo kertoo.

Lapista hävinnyt kolme ärrää

R-kioskien verkosto on vuosien varrella harventunut. Svenska Yle selvitti viime syksynä, että Pohjois-Suomessa, Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa puolet kioskeista on kadonnut vuoden 2016 jälkeen.

Esimerkiksi Lapissa on viimeisen reilun puolen vuoden aikana lopetettu muun muassa Kittilän ja Ivalon R-kioskit. Sodankylän R-kioski sulki ovensa aiemmin helmikuussa.

Sodankylän sulkeutumisen jälkeen Lappiin jää enää kuusi ärrää, kun niitä vielä 2016 oli 26.

– Jokainen myymälän lakkauttamispäätös on kipeä, mutta liiketoiminnan pitää olla kannattavaa. Koronan jälkeen ketjua on tiivistetty, mutta haluamme pitää sen kuitenkin valtakunnallisena. Mietimme koko ajan uudenlaisia paikkoja myymälöillemme, Teemu Rissanen toteaa.

R-Kioski ulkoapäin kuvattuna.
Lapissa on enää kuusi R-kioskia: kuvassa olevan Kemin ärrän lisäksi maakunnassa on kioskit Saariselällä ja Pyhätunturilla sekä kolme ärrää Rovaniemellä. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Matkailu näkyy kioskin valikoimissa

Teemu Rissasen mukaan ketju avaa vuosittain kymmenkunta uutta kioskia.

Uusia sijoituspaikkoja ovat sairaaloiden tai hotellien yhteyteen toteutettavat myymälät. Esimerkiksi hotelli Pyhätunturin yhteydessä toimiva R-kioski on matkailijoita palveleva minimarket.

– Etenkin uusia kioskeja perustettaessa sijoituskohdetta pitää miettiä tarkoin. Joskus kioskin paikkaa täytyy myös muuttaa, jos ihmisten liikkumisessa tapahtuu muutos. Kioskeissa asioidaan usein ohimennen ja suunnittelemattomasti, kertoo Rissanen.

Anton Wallon kioskit sijaitsevat vilkkailla paikoilla Rovaniemen Koskikadulla sekä Pohjolankadulla Kauppatorin läheisyydessä.

Koskikadulla liikkuu paljon matkailijoita ja se näkyy kioskin valikoimassa.

– Meillä on myynnissä matkamuistoja, jotka käyvät kaupaksi turisteille. Myös pullovettä myydään paljon.

Ihmisiä kävelee R-kioskille.
Rovaniemen Koskikadun R-kioski sijaitsee keskeisellä ja vilkasliikenteisellä paikalla, mikä lisää kävijöiden määrää. Kuva: Taina Nuutinen-kallio / Yle

Konsepti on uudistettu useaan otteeseen

Videot vuokrataan ja lottokupongit täytetään nykyään verkossa. Maailman muuttuessa R-ketjun konseptia on pitänyt uudistaa moneen otteeseen.

R-kioskeista onkin muotoutunut eräänlaisia kahvilan, pikaruokalan ja pikkukaupan yhdistelmiä, jotka tarjoavat myös muun muassa postipalveluita.

– Olemme vuosien vuosien varrella muuttuneet. Palveluissamme korostuu kahvittelu ja nopeasti mukaan napattavien eväiden tarjoaminen. Moni hakee kioskilta pientä piristystä päivään, toteaa Rissanen.

12 vuotta sitten Sanoma-ketjulta R-kioski -ketjun ostaneen Reitanin tavoitteena on, että mahdollisimman moni ärrä toimisi franchisingyrittäjävetoisesti.

Teemu Rissanen näkee, että hyvin menestyneet kioskit ovat usein kauppiasvetoisia, jolloin toimintaa osataan kehittää juuri omalle paikkakunnalle sopivaksi.

– Yrittäjiä on monista eri taustoista, mutta kauppa ja etenkin ravintola-ala korostuvat nyt, kun meillä on myös ruokaa tarjolla.

Kolme pettynyttä yrittäjää valitteli syksyllä Ylelle, että ketju antaa liian ruusuisen kuvan kannattavuudesta hankkiessaan uusia kauppiaita. Kolmevuotisia kauppiassopimuksia on myös purettu ennenaikaisesti.

– Osa on ollut pettyneitä, eivätkä odotusarvot ole kohdanneet, mutta valtaosa on sitoutuneita ja intohimoisia yrittäjiä. Viime vuonna yrittäjien tulokset ennen yrittäjän palkkaeriä ovat kasvaneet kaksinumeroisia prosentteja, Teemu Rissanen kertoo.

Anton Wallon mielestä ketju antaa hyvät työkalut menestymiseen.

– Se on itsestä kiinni, miten niitä käyttää.

Nuori lippalakkipäinen mies, R-kioskiyrittäjä, katsoo kameraan.
Anton Wallo on kotoisin Haaparannalta, jossa hän käytti suomen kieltä lähinnä huoltoaseman kassalla. Wallo iloitsee, että kielitaito on Rovaniemelle muuton jälkeen karttunut. Kuva: Taina Nuutinen-kallio / Yle

Yrittäjä on paikallinen sankari

Kauppiasvetoisuudella tavoitellaan kasvokkaista asiakassuhdetta.

– Parhaimmillaan yrittäjä tiimeineen on paikallinen sankari, joka tunnetaan ja joka tuntee asiakkaat nimeltä. Se on iso lisäarvo. Olemme tutkineet, että asiakkaamme arvostavat henkilökohtaista palvelua, Rissanen kertoo.

Anton Wallon myymälöissä mies jo tunnetaan. Kun tieto hänen valinnastaan Vuoden R-kauppiaaksi tuli paikallisesti julki, sai hän onnitteluja vakioasiakkailtaan.

– Kioski on monelle toinen olohuone.