Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Alexander Stubbin ja vihreiden tukeman valitsijayhdistyksen presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston kampanjatyö alkaa olla paketissa.
Väsymys paistaa jo kummankin kasvoilta.
Kampanjakaravaaneilla on alla tuhansia ajokilometrejä, mutta huomenna sunnuntaina vain toisen renkaat kääntyvät kohti Mäntyniemeä.
Klikkaa kuvia nähdäksesi ne suurempana.
Työ jatkuu siihen asti, kun peli puhalletaan poikki
Kansalaisia Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoassa tavanneen Stubbin ajatukset ajautuvat lavalla jo sunnuntain vaalipäivään.
Jos voitto tulisi kotiin, olisi ensimmäisten hoidettavien asioiden joukossa Firenzen asunnon tyhjentäminen, hän pohtii.
Isä Göran Stubb seuraa tilaisuutta lavan vieressä. Hän muistuttaa, ettei vaalipäivän tulosta voi pitää vielä varmana.
– Urheilusta tiedän, että ottelu on käynnissä siihen asti kun peli on puhallettu poikki.
Lavaesiintymisen jälkeen halukkaat saavat kuvauttaa itsensä Stubbin kanssa. Ehdokkaan eteen muodostuu heti pitkä jono, eikä tilaisuudessa jää enää aikaa juuri muuhun kuin valokuvien räpsimiseen.
Vartin kuluttua on taas aika jatkaa matkaa toisaalle Espooseen.
Stubbin mukaan väsy alkaa jo painaa, eivätkä energiatasot ole normaalilla tasolla.
– Mutta hyvin on pysynyt niin sanotusti pakka kasassa.
Illalla perheen on tarkoitus kokoontua yhteen ennen sunnuntain suurta päivää.
Oliver-poika on vapaalla intistä ja Emilie-tyttären poikaystävä saapuu Englannista iltalennolla.
– Syödään yhdessä ja vähän reflektoidaan menneitä ja tulevia, Stubb sanoo.
Klikkaa kuvia nähdäksesi ne suurempana.
Takana on lyhyitä yöunia
Haaviston viimeinen täysi kampanjapäivä alkoi Mikkelistä ja Kouvolaan saavuttaessa kampanja-aikataulusta ollaan parikymmentä minuuttia myöhässä.
Kauppakeskus Hansaan on kerääntynyt satoja ihmisiä siinä vaiheessa, kun ehdokas viimein saapuu paikalle aplodien saattelemana. Kovaäänisimmin ihmiset taputtavat kuitenkin siinä vaiheessa, kun lavalle astelee ehdokkaan puoliso Antonio Flores.
Klikkaa kuvia nähdäksesi ne suurempana.
Flores on ottanut pari viikkoa vapaaksi töistä osallistuakseen täysipainoisesti kampanjointiin.
– Annan paljon arvoa sille, että hän yrittäjänä on nyt liikkeellä, pannut rukseja kalenteriinsa ja tullut tukemaan kampanjaa, Haavisto sanoo.
Haavisto on päättänyt vedota kouvolalaisiin puhumalla muun muassa sen puolesta, että investointeja suunnattaisiin nykyistä enemmän itäiseen Suomeen.
Kansalaiset saavat myös esittää ehdokkaalle vuorollaan kysymyksiä. Tiedustelu siitä, mitä Haavisto tekisi presidenttinä kouluruoan laadun parantamiseksi, saa ehdokkaan naurahtamaan.
Kouluruoan laadun varmistaminen ei lukeudu presidentin ydintehtäviin, ja Haavisto muistuttaakin kuntien vastuusta kysymyksessä.
Kuten monilla muillakin suomalaisilla, myös Haavistolla on kouluruokaan liittyviä traumaattisia muistoja.
Keittäjä annosteli kouluaikana ruoan lautaselle, ja kaikki piti syödä. Usein Haavisto kertookin olleensa viimeisten ruokailijoiden joukossa yrittäessään saada koko annoksen alas kurkusta.
Kouvolan jälkeen matka jatkuu Lahden kautta Tampereelle. Takana on lyhyitä yöunia.
– Rankan päivän jälkeen, kun kallistaa pään petiin, niin ei siinä jää silmiä räpyttelemään vaan ne menevät kyllä kiinni, Haavisto myöntää.
Klikkaa kuvia nähdäksesi ne suurempana.
Mikä oman elämänne aikainen historiallinen tapahtuma on ollut teille käänteentekevin?
Haavisto kertoo miettineensä viime aikoina paljon Gazan ja Ukrainan lapsia.
– Sitä, miten tämänkin päivän lapsilla saatavat jäädä sodan kuvat päällimmäisenä verkkokalvolle koko elämän ajaksi.
Hän muistaa itse omasta nuoruudestaan Vietnamin sodan lehtikuvat, joita kertoo kantavansa mukanaan koko elämänsä.
– Sodan kauheus on sellainen, että vaikka se ei ole osunut omalle kohdalle, niin sen ymmärtää.
Stubb mainitsee omalle ulkoministerikaudelleen osuneen Georgian sodan, jonka tulitaukoa hän oli mukana neuvottelemassa.
– Se oli kova paikka, kun menee neljän tai kolmen venäläisen armeijakolonnan läpi Tbilisistä Gorin kaupunkiin ja seisoo Stalinin patsaan vierellä venäläisen kenraalin kanssa. Ja sitten näkee, kun venäläinen hätäministeriö tuo väkivalloin georgialaisia naisia, lapsia ja vanhuksia Etelä-Ossetiasta ja Abhasiasta ja parkkeeraa heidät uuteen paikkaan vasten heidän tahtoaan.
Mikä on ollut elämänne kovin paikka?
Stubbilla niitä on ollut kaksi. Georgian sota vuonna 2008 ja pääministerikausi vuosina 2014 - 2015.
– Ne olivat sellaisia, jotka ehkä karaisivat molemmat vähän eri tavalla.
Haavisto mainitsee neuvottelut, joissa oli nuorena kansanedustajana mukana vapauttamassa suomalaisia panttivankeja Irakista.
– Olimme Bagdadissa kymmenen päivää erittäin vaikeissa neuvotteluissa ja lopuksi onnistuimme vapauttamaan suomalaiset. Se on ollut kyllä hikisin paikka, koska oli kysymys ihmishengistä.
Mikä elämässä on oikeasti tärkeintä?
Stubbin mukaan kaikki tavoittelevat toki onnea ja hyvää elämää, mutta hänen mielestään tärkeintä on merkityksen löytäminen elämässä.
– Oma ajattelu pohjautuu siihen, että merkitys syntyy siitä, että luo hyvää ja merkitystä jollekin toiselle. Voit muuttaa jonkun ihmisen elämän vaan pienellä sanonnalla tai omien esimerkkien kautta auttamalla. Ja joskus ihan vaan halauskin auttaa.
Haaviston mukaan tärkein asia hänelle ovat kanssaihmiset.
– Elämässähän ei tärkeintä ole raha, mammona eikä menestys, vaan hyvät ystävät, ihmissuhteet, parisuhde, koti.