Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tässä neljä asiaa, joista tiukka vaalitulos kertoo

Toisen kierroksen lopputulos on kaikkien aikojen tiukin suoran presidentinvaalin aikana.

Alexander Stubb vieraili Pekka Haaviston vaalivalvojaisissa.
Alexander Stubb vieraili Pekka Haaviston vaalivalvojaisissa sunnuntai-iltana, kun vaalien tulos oli selvinnyt. Vasemmalla kuvassa Haaviston puoliso Antonio Flores. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Toisella kierroksella kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb voitti vastaehdokkaansa valitsijayhdistyksen ja vihreiden Pekka Haaviston prosentein 51,6–48,4.

Tässä neljä asiaa, jotka tulos kertoo.

1. Tulos oli kaikkien aikojen tiukin

Toisen kierroksen tulos on kaikkien aikojen tiukin suoran presidentinvaalin aikana.

Vuoden 2000 vaalien kohtaaminen keskustan Esko Ahon ja SDP:n Tarja Halosen välillä oli myös tiukka. 3,2 prosenttiyksikön ero on sama kuin Stubbin ja Haaviston kohtaamisessa.

Äänien tarkempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että tällä kertaa ero oli tätäkin tiukempi. Halosen ja Ahon välillä oli 103 000 ääntä, kun Stubbin ja Haaviston ero oli alle 99 000 ääntä. Tarkka luku voi kuitenkin muuttua vielä tarkistuslaskennan myötä.

Presidentti valittiin Suomessa suoralla kansanvaalilla ensimmäistä kertaa vuonna 1994.

2. Valtaosa vaalipiireistä meni Stubbille

Stubb voitti vaalipiireistä selvästi suurimman osan.

Kiinnostavaa oli, mitä tapahtui niissä vaalipiireissä, joissa ensimmäisen kierroksen eniten ääniä saanut ehdokas ei päässyt toiselle kierrokselle.

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho oli eniten ääniä saanut ehdokas Satakunnassa ja Lapissa. Valitsijayhdistyksen ehdokas, keskustan tukema Olli Rehn sai eniten ääniä Oulun vaalipiirissä.

Näistä Satakunta ja Oulu menivät Stubbille. Haavisto vei sen sijaan Lapin vaalipiirin.

Toisella kierroksella Haavisto voitti lisäksi Helsingin, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Ahvenanmaan. Sen sijaan Hämeen, Kaakkois-Suomen, Savo-Karjalan, Uudenmaan, Vaasan ja Varsinais-Suomen vaalipiirit menivät Stubbille.

3. Äänestysprosentti laski

Äänestysprosentti oli 70,7. Luku muodostuu Suomessa asuvista äänestäjistä.

Toisen kierroksen äänestysprosentti laski selvästi ensimmäiseen kierrokseen verrattuna. Ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli tasan 75.

Äänestysaktiivisuus näissä vaaleissa oli kuitenkin korkeampaa kuin edellisissä presidentinvaaleissa. Vuonna 2018 äänestysprosentti jäi 69,9 prosenttiin.

4. Kisa oli rehti, ja se näkyi pelin ratkettua

Vastavalitun presidentti Stubbin virkaanastujaiset pidetään 1. maaliskuuta.

Virkaanastujaisissa uusi presidentti antaa juhlallisen vakuutuksen, jossa hän vakuuttaa muun muassa edistävänsä Suomen kansan menestystä.

Vakiintunut toimintatapa on ollut, että presidentti luopuu puolueensa jäsenyydestä, kun hän tulee valituksi. Stubb on jo sanonut luopuvansa puoluekirjastaan.

Tiukka tulos tarkoittaa, että lähes puolet äänestäjistä ei saanut läpi omaa ehdokastaan. Stubb on sanonut haluavansa presidenttinä yhdistää kansaa. Presidenttiehdokkaat Stubb ja Haavisto olivat sopineet etukäteen, että vaalien voittaja vierailee ensimmäisenä häviäjän vaalivalvojaisissa ja niin Stubb tekikin.

Stubb saikin lämpimän vastaanoton Haavistolta ja tämän tukijoukoilta, ja kilpailijat kehuivat toisiaan rehdin pelin merkiksi.

12.2. kello 9.51 tarkennettu tietoa, että Stubb ja Haavisto olivat etukäteen sopineet voittajan vierailusta häviäjän vaalivalvojaisissa.

Alexander Stubb vieraili Pekka Haavsiton vaalivalvojaisissa.
Alexander Stubb voitti Pekka Haaviston luvuin 51,6–48,4. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle