Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kotkan Hovinsaaren rakennuspalon jäljet jäivät vuosiksi hoitamatta – nyt kaupunki ostaa kiinteistön siivotakseen tontin

Kiinteistön omistaja ei noudattanut Kotkan kaupungin vaatimuksia rakennusten purkamisesta. Kiinteistön kauppahinta on 3 000 euroa.

2018 tulipalossa tuhoutuneen talon rauniot.
Puurakennus paloi Hovinsaarella vuonna 2018. Nyt jäljellä ovat vain talon rauniot. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Kotkan kaupunki ostaa viranhaltijan päätöksellä Hovinsaarella tulipalossa tuhoutuneen kiinteistön. Tontilla sijainnut kaksikerroksinen rakennus tuhoutui osittain tulipalossa vuonna 2018. Talon asukas menehtyi palossa.

Lisäksi palossa tuhoutui kokonaan tontilla sijainnut piharakennus.

Kaupunki on edellyttänyt kummankin rakennuksen purkamista ja tontin siivoamista. Omistaja ei kuitenkaan ole ryhtynyt kaupungin edellyttämiin toimiin.

Kaupunki on tarjonnut kiinteistöstä 3 000 euroa. Ulosottolaitos on hyväksynyt tarjouksen 1. helmikuuta.

Kotkan viranhaltijan mukaan ostaminen on perusteltua, jotta rakennukset saadaan purettua ja tontti siistittyä. Kohde on keskeisellä ja näkyvällä paikalla, joten asialla on myös merkitystä kaupunkikuvan kannalta, viranhaltijan perusteluissa todetaan.

Kiinteistöön ei kohdistu panttivelkaa. Kiinteistörekisteriotteelta ilmenevät panttikirjat siirtyvät kaupungille ja ne kuoletetaan, kun kiinteistö on siirtynyt kaupungin omistukseen.

Kotkan Hovinsaari on täynnä kerroksellista rakennuskantaa
Yle kävi Hovinsaaren rakennuskierroksella. Haastateltavana Kymenlaakson museon rakennustutkija Viivi Alajuuma.