Juoruilua, drinkkien nakkelua ja naama punaisena huutamista prameissa puitteissa.
Varakkaita kotirouvia seuraavien The Real Housewives -realitysarjojen menestysresepti on iskemätön. Vuodesta 2006 laajentuneeseen tuoteperheeseen kuuluu kymmeniä sarjoja, joista suosituimmat ovat pyörineet televisiossa pitkälti yli kymmenen vuoden ajan.
Suomessa sarjoja on esitetty täydelliset naiset -nimillä: New Yorkin täydelliset naiset, Orange Countyn täydelliset naiset ja niin edelleen.
Juontaja-tuottaja Andy Cohenin luotsaama formaatti on hiljalleen levinnyt Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Maailmanvalloitus alkoi Kreikasta vuonna 2011, ja helmikuussa 2024 on vihdoin Suomen vuoro.
Mutta miten ohjelma, jossa tylsistyneet kotivaimot sotkevat Ralph Laurenin mekkojaan punaviiniin ja peittävät kyyneliään Guccin aurinkolaseilla, kääntyy Suomen tasa-arvoisempaan ja koreilemattomaan kulttuuriin?
Yle haastatteli reality-tutkijaa sekä ohjelman päätähtiä. Suomen täydelliset naiset suhtautuvat formaattiin yllättävän kriittisesti ja myöntävät kantaneensa kameran edessä huolta siitä, tuleeko ohjelmasta tylsä.
Viihdyttäminen tärkein tehtävä
The Real Housewivesin konsepti on yksinkertainen. Leveästi elävät ja huonosti käyttäytyvät naiset etsivät rakkautta, harrastavat, juhlivat – ja ennen kaikkea riitelevät.
Turun yliopiston realityyn erikoistuneen tutkijatohtorin Pauliina Tuomen mukaan ohjelma on isolta osin rakennettu eripuran ja provokatiivisuuden ympärille. Sen tenho on toisaalta glamoröösin jetset-elämän ihastelussa, toisaalta tavisten arjesta vieraantuneen sekoilun kauhistelussa.
Vaikka sarjan nimessä on ”real”, aito, ovat katsojat vuosien varrella ymmärtäneet, ettei näkyvästi käsikirjoitettu sarja ole kovinkaan aito. Silloin siihen on helpompi suhtautua ajanvietteenä.
– Ei ehkä tarvitse menettää malttia niin pahasti sellaista katsoessa, Tuomi kiteyttää.
Suomi-version tähdet korostavat, että viihdyttäminen on sarjan tärkein tehtävä. Kyse ei ole cinéma vérite -dokumentista, eivätkä katsojatkaan sellaista odota.
– Viihdeohjelmaa tehdessä on ihan varmaa, että jos olet jotain lipsauttanut, niin se on [jaksossa]. Välillä olen se, joka aiheuttaa kulmakarvojen kohottelua, mutta seison sen takana. Narratiiveja tehdään ja kyseessä on viihdeohjelma, Marjo Toskala sanoo.
Toskala pyörittää sisustusalan yritystä ja kuvailee hahmoaan sarjassa ”eläväiseksi, spontaaniksi, aidoksi ja rehelliseksi”.
Ei kissatappeluita
Suomi-version tähdet vierastavat sarjan nimestä löytyvää kotivaimo-termiä.
Luksus-asiantuntijana esitelty Satu Väkiparta, joka ilmoittaa iäkseen ”50+”, korostaa, että päähenkilöt ovat ”ihan jotain muuta kuin siivelläeläjiä”. Kotivaimojen tai -rouvien sijaan he puhuvat itsestään ”täydellisinä naisina”.
– Siinä on enemmän tarttumapintaa, ja se on mielenkiintoisempi aihe, että mitä täydellisyys merkitsee kenellekin ja miten se määritellään, mobiilipelifirmassa työskentelevä Linda Jakobsson, 34, sanoo.
Salkkareista tutulle mallille ja somevaikuttajalle Mia Ehrnroothille kotivaimo-nimitys ”aiheuttaa näppylöitä”, mutta formaatilla on tietyt reunaehdot.
– Mun toivomus oli, että kun tämä tuotiin Suomen markkinoille ja haluttiin tehdä Nordic-versiot, olisi tuotu päivitetty nimitys naisille, joka olisi laajempi kuin vain housewife.
Ehrnrooth ja muut täydelliset naiset kuvaavat sarjan naiskuvaa muun muassa vahvaksi, itsenäiseksi, yritteliääksi ja toisia tukevaksi. Tanssikoulua pyörittävä entinen Miss Suomi -perintöprinsessa Anitra Ahtola, 50+, sanoo heidän halunneen ”nostaa naisen arvoa, nostaa naiseutta ja voimaannuttaa”.
Tutkija Pauliina Tuomi huomauttaa, että olisi virkistävämpää, jos formaatin nimi ja sapluuna kuvaisivat sen sisältöä.
– Eikä niin, että osallistujan pitää erikseen huomauttaa, että minä en sitten edusta sitä naiskuvaa mitä tämä formaatti antaa ymmärtää minun edustavan, Tuomi huomauttaa.
Tuomi ei ole vielä nähnyt suomalaisversiota, mutta esimarkkinoinnin perusteella ohjelma pyrkii hänen mielestään seuraamaan formaatin askelmerkkejä. Naisilla on omat iskulauseensa (”muut pelailee pelejä, mä luon niitä”, ”mun otsassa pitäis olla tarra: räjähdysherkkä”), tunteet kuohuvat ja samppanja virtaa.
Kissatappeluita tai drinkkien viskomista ei todennäköisesti kuitenkaan nähdä.
– Tuntuu, että Suomessa joudutaan ostettujen formaattien kanssa tekemään kaksin käsin töitä, että saadaan rakennettua se spektaakkelinomaisuus ja tietty raflaavuus, koska se ei välttämättä istu meidän kulttuuriin.
Sarjaa katsoessa huomaa nopeasti, kuinka vaikeaa formaattia on Suomeen istuttaa.
”Jaksaako kukaan katsoa tätä?”
Tapahtumia on The Real Housewives Suomen ensimmäisessä jaksossa kitsaasti.
Linda ja Marjo käyvät autokaupoilla ja keskustelevat siitä, kuinka tähän pisteeseen on päästy työtä tekemällä.
Mia puhuu kiireisestä mamma-arjestaan. Anitra kertoo, että koronapandemia toi haasteita tanssikouluyrittäjälle. Satu käy uimassa.
Marjo järjestää autolleen nimiäisjuhlat, joihin pukeudutaan oman auton väreihin. Kemut pidetään päiväsaikaan. Juhlapöydässä puhutaan Marjon sinkkuudesta. Kukaan ei juo itseään kaatokuntoon tai korota ääntään.
Lopun tiiserissä povataan draamaa, mutta lupaukseen ei tunnu uskovan oikein kukaan. Kukaan ei taida tällä kaudella huutaa.
Marjo Toskala sanoo asuneensa Yhdysvalloissa The Real Housewivesin ensimmäisten kausien aikaan. Ne olivat hänen mielestään ”tyhmää rääkymistä”, jonka katsomisesta tuli epämukava olo.
– Jos formaatti olisi tuotu sellaisenaan tänne, en olisi lähtenyt mukaan. Mutta tuotantoyhtiön ajatus Suomen versioon oli ihana, nää mimmit on oikeasti tervepäisiä ja hyviä tyyppejä. Tuleeko jotkut fanit pettymään, että tämä ei ole sellaista sekoilua? Voi olla. Mutta me tehtiin ohjelma joka sopii suomalaisille.
Mia Ehrnrooth viittaa Vanity Fairin viimevuotiseen artikkeliin, joka maalasi hurjan kuvan sarjan yhdysvaltalaisten versioiden tekemisestä. Kun tarjolla on rahaa ja näkyvyyttä, ohjelmasta on vaikea kieltäytyä, vaikka tuotanto manipuloi osallistujia ja ruokkii heidän päihderiippuvuuksiaan.
– Siellä osa tuotannoista on mennyt täysin yli. Mitä älyttömämpi olet ja mitä katastrofimpi sun elämä on, sitä paremmin saavutat tuotannon toivomuksia, Ehrnrooth kuvailee.
– Suomalaisessa kulttuurissa ei turhasta hirveästi hössötetä tai nosteta tunteita pintaan.
Ehrnrooth sanoo, että Suomen ”täykkärit” panostivat keskustelemiseen. Välillä teki mieli lähteä ”näyttelemään”, hän myöntää, ettei lopputulos vaan näyttäisi tylsältä.
Satu Väkiparta sanoo, että alussa ohjelman ”tylsyys” mietitytti.
– Kun meillä oli koko ajan kivaa. Me ruvettiin vähän itse tekemään sinne sitä pientä särmää, Väkiparta sanoo.
– [Kameran edessä mietti, että] onko tää liian tylsää jos näytetään vaan, että meillä on kivaa. Jaksaako kukaan katsoa tätä?