Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pirkka Aalto osui paikalle, kun ranskalaisnainen ajoi koirineen hyiseen veteen: ”Alkoi kuulua avunhuutoja sillan alta”

Jää oli kestänyt koirat, mutta reki ohjastajineen oli uponnut ja vetänyt myös valjakon viimeiset koirat veteen. Koirat eivät olleet moksiskaan pakkasuinnista.

Jäihin pudonnutta rekeä nostetaan ylös.
Pelastuslaitos saapui hätiin ja painava reki saatiin pois veden varasta. Kuva: Pirkka Aalto

Kemijärveläinen opettaja Pirkka Aalto huomasi yllättävän näyn ollessaan kotimatkallaan töistä. Seitsemän koiran valjakko ohjastajineen oli liikkeellä Kemijärven keskustan tuntumassa Pöyliöjärvellä.

Koiravaljakko massiivinen reki perässään on harvinainen näky Lapissakin kaupungin keskustassa.

– Jäin seuraamaan ja otin valokuvankin, että saan lapsille näyttää.

Ohjastaja aprikoi reittivalintaa: mennäkö sillan alta vai kiertääkö kelkkauraa pitkin tien yli. Hän valitsi sillan alituksen.

– Ihmettelin, että eikö valjakko tulekaan sieltä sillan toiselta puolelta enää esille. Sitten alkoi kuulua avunhuutoja sillan alta.

Karttanäkymä sillasta, jonka kohdalla koiravaljakko putosi jäihin Kemijärvellä.
Ranskalaisnaisen koiravaljakko oli liikkeellä Kemijärven keskustan tuntumassa. Kuva: Miku Huttunen / Yle

Vettä on vähän, mutta jää ohutta

Sillan alla jää on ohutta, mutta vettä onneksi vain toista metriä. Jää oli kestänyt koirat, mutta reki ohjastajineen oli uponnut ja se oli vetänyt myös valjakon viimeiset koirat veteen.

– Kun juoksin paikalle, niin nainen oli jo siinä vaiheessa päässyt itse ylös ja hän oli jo nostamassa koiria vedestä.

Aalto jäi auttamaan naista ja hälytti pelastuslaitoksen lisäavuksi. Yhteistä kieltä ei löytynyt, sillä nainen puhui ranskaa, eikä osannut englantia.

– Saimme apua myös ohikulkeneelta naiselta, joka rauhoitteli veteen pudonnutta matkalaista. Puhelimen käännösohjelman avulla saimme keskusteltua naisen kanssa.

Seitsemän koiran koiravaljakko ohjastajineen etenee jäätä pitkin.
Pirkka Aalto nappasi kuvan harvinaisesta näystä. Koiravaljakkoretkeilijä oli liikkeellä ihan Kemijärven keskustan tuntumassa. Kuva: Pirkka Aalto

Satojen kilojen reki ei noussut käsipelillä

Ranskalainen matkaaja on koirineen kymmenen viikon matkalla Hossasta Nordkappiin, joten hänellä oli paljon varusteita mukana reessä. Matkaa oli alla vasta 16 päivää.

– Reki oli valtava, ja painoi varmasti satoja kiloja. Yritin itse kiskoa sitä, mutta ei ollut toivoakaan, että olisin saanut sen vedestä pois, Aalto kertaa.

Tapahtuma-aikaan pakkasta oli yli 22 astetta, ja nainen sekä osa koirista olivat kastuneet ja raskas reki hörppi vettä. Kun pelastuslaitos saapui paikalle, saatiin rekikin nostettua ylös.

– Koirat eivät olleet moksiskaan, vaikka joutuivatkin uimaan pakkasessa.

Uimasille joutunut ranskalaisnainen kävi vaihtamassa kuivat vaatteet läheisessä uimahallissa, mutta reki ja varusteet olivat märkiä, samoin kuin koirat.

– Iso huoli oli, että minne tuommoinen revohka saadaan lämpimään ja kuivattelemaan. Eivät he varmaan olisi hotelliinkaan voineet mennä, ja nainen majoittui muutenkin retkensä aikana laavuilla.

Lapin Pelastuslaitos julkaisi kuvan koirista ja kiitteli hätäpuhelun soittanutta esimerkillisestä toiminnasta:

”Kyllä hän aikoi jatkaa vielä matkaa”

Kemijärven pelastuslaitos otti koiravaljakon ja ohjastajan huomaansa. Aallon mukaan nainen ja koirat pääsivät lämmittelemään, lepäämään ja kuivattelemaan tavaroitaan pelastuslaitoksen tiloihin.

– Kyllä hän aikoi jatkaa vielä matkaa. Melkoinen sissi! Hyvä, ettei tämmöinen pieni vastoinkäyminen pilannut isoa seikkailua.

Koska vettä sillan alla oli melko vähän, ei sen puolesta tapahtumassa ollut aineksia suureen onnettomuuteen. Kun ihminen on märkä ja pakkasta on yli 20 astetta, niin hypotermian riskit kasvavat. Aallon mukaan nainen ei myöskään ehkä itse huomannut omaa kylmettymistään, sillä hän oli huolissaan koiristaan ja reestä.

– Kun soitin hätäkeskukseen, niin en tajunnut korostaa, että on kiire, kun koirat ja ihminen oli märkänä. Minun piti soittaa vielä uudestaan ja hoputtaa hätäkeskusta, kun ihminen alkoi kylmettyä.