Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hattulassa luvattomasti ankkuroituneelle laivalle määrättiin tuhansien eurojen satamamaksu

Hattulan elinvoimalautakunta korotti merkittävästi Mierolan satamaan ankkuroituneelle M/S Tampereelle suunniteltuja satamamaksuja.

Valkoinen laiva satamassa ja jäässä on sula kohta.
M/S Tampere on ollut ankkuroituneena Mierolan satamaan marraskuusta lähtien. Arkistokuva. Kuva: Anne-Maria Niskanen / Yle

Hattulan elinvoimalautakunta on päättänyt, että luvattomasti Mierolan satamaan ankkuroituneelta alukselta peritään talvikaudella 1 000 euron kuukausimaksu. Kesäaikaan maksu on 1 800 euroa kuukaudessa.

Hattulan elinvoimajohtaja esitti alun perin, että talvikaudella maksu olisi ollut 80 euroa kuukaudessa ja kesällä kymppi vuorokaudessa.

M/S Tampere ankkuroitui luvatta Mierolan satamaan marraskuun puolivälissä.

Hattulan kunta on pitänyt huonokuntoista alusta ympäristöriskinä. Aluksen omistaja ei ole suostunut siirtämään alusta muualle.

M/S Tampere on rakennettu vuonna 1957. Aluksessa on 180 matkustajapaikkaa ja ravintotilat sadalle hengelle.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.