Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kajaanin pallohallin vajonnut katto on taas omassa muodossaan – käyttökielto jatkuu vielä

Halliyhtiön varapuheenjohtajan mukaan tilanne on hallinnassa ja pallohalli on saatu palautettua takaisin muotoonsa.

Kajaanin pallohalli.
Suuri lumikuorma aiheutti sunnuntaina lommon Kajaanin pallohallin kattoon. Kuva on otettu 18.2.2024. Kuva: Timo Valtteri Sihvonen / Yle

Eilen lumen painosta notkahtaneen Kajaanin pallohallin katon huoltotyöt ovat käynnissä.

Pallohallin hallituksen varapuheenjohtaja Jarmo Anttosen mukaan lommo syntyi, kun ylipainehallin katolle massaksi kertynyt suuri lumikuorma oli vähentänyt kattoa muodossaan pitävää painetta.

Kajaanissa satoi lunta perjantain ja lauantain välisenä yönä ainakin 16 senttimetriä.

Nyt tilanne on hallinnassa, ja katto on saatu palautettua normaaliin muotoonsa.

– Aloimme pudottaa lunta heti tiedon saatuamme. Painetta ja lämpöä nostettiin, jotta saatiin kupru ylös, Anttonen kertoo.

Pallohalli on vielä käyttökiellossa, sillä lumenpudotustöitä jatketaan vielä tämän päivän ajan. Hallin uudelleen avaamiseen tarvitaan viranomaisten lupa, mutta tilanteen odotetaan normalisoituvan tämän tai huomisen päivän aikana.

– Lumikuorman määrää katolla seurataan koko ajan. Normaalisti se tipahtaa sieltä itsestään alas, mutta hallin pinta on jo iäkäs, niin ilmanvaihdoksesta johtuen siihen voi jäädä lumikertymää päälle. Halliyhtiöllä on kuitenkin toimintaohjeet ja hälytysjärjestelmät tällaisten tilanteiden varalle, Anttonen sanoo.

Hallin katon lujuutta tarkkaillaan

1994 valmistuneen hallin katto on romahtanut aiemminkin, viimeksi vuonna 2008, jolloin hallin arvioitiin tulleen elinkaarensa päähän. Anttosen mukaan hallin ulkopinnalle on sittemmin alettu suorittaa vetolujuustesti viiden vuoden välein, jolla kartoitetaan pinnassa tapahtuvia muutoksia, kuten haurastumista.

Viimeisin testi tehtiin viime kesänä, jolloin pallohalli sai viisi lisävuotta aikaa. Anttonen toivoo 30-vuotiaan hallin kestävän korjauksen jälkeen vielä toiset 30 vuotta, vaikkakin täysin uuden hallin mahdollisuuksia on myös palloteltu.

– Ilman muuta tänne kaivattaisiin uutta hallia, mutta sen tekeminen on sitten oma tarinansa.