Espoon Leppävaaran alueella Turuntien lähellä tapahtui maanantaina iltapäivällä päävesijohdon vuoto, joka aiheuttaa häiriöitä vedenjakeluun.
Vettä pulppusi kadulle runsaasti ainakin ST1-huoltoaseman kohdalla Turuntien ja Hannu Olavinpojan tien risteyksessä. Kello 19 aikaan HSY tiedotti, että vuoto on saatu eristettyä ja verkoston paineet ovat palautumassa.
Samalla HSY tiedottaa, että putkirikon takia juomavettä ja ruoanlaitossa käytettävää vettä on keitettävä vähintään viiden minuutin ajan itäisessä Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla Linnaisissa.
Keittokehotus on voimassa toistaiseksi ja sen purkaa terveydensuojeluviranomainen.
– Jos olet jo ehtinyt juoda vettä, on terveydellinen riski kuitenkin hyvin epätodennäköinen, HSY:n tiedotteessa kerrotaan.
Vesijohtoverkostosta voi irrota häiriön takia ruskeaa rautapitoista ainesta. Vedessä voi olla myös ilmaa, joka näkyy vedessä kuplina tai harmaana värinä.
HSY kehottaa juoksuttamaan vettä, kunnes se on kirkasta.
Putkirikko aiheutti häiriöitä laajalla alueella Espoossa Turunväylän pohjois- ja itäpuolella, Kauniaisissa, sekä Vantaalla Linnaisten alueella maanantaina iltapäivän ja alkuillan aikana.
Häiriöt ilmenivät vesikatkoina ja matalana vedenpaineena.
Noin kello puoli kuuden aikaan vesi vielä pulppusi kaduille. Tuolloin HSY:n osastonjohtaja Heli Härkki kertoi, että vuotokohtaa eristettiin, eli lähistöltä suljettiin venttiilejä.
Paikan päällä kävi myös yksi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksikkö, joka poistui kohteesta hieman ennen kello kuutta.
Pelastuslaitos sai vahingontorjuntatehtävän Turuntielle Espooseen hieman kello 15 jälkeen.
Muokattu 19.2. klo 21.47: Korjattu postinumeroalueet, joita keittokehotus koskee. Uutisesta puuttui aiemmin osa alueista.