Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kysyimme, miksi vaaratiedote ja vedenkeittokehotus annettiin vasta viisi tuntia putkirikosta – koskee yhä 100 000:ta asukasta

Espoon Mäkkylässä maanantaina tapahtunut putkirikko aiheutti laajan vedenjakeluhäiriön.

Valkoinen lappu, joss kerrotaan pullotetun veden loppuneen kaupasta suuren kysynnän vuoksi.
Runkovesiputken vuoto Espoon Mäkkylässä johti 100 000 asukkaalle annettuun vedenkeittokehotukseen. Tämän vuoksi esimerkiksi S-Market Juvankartanosta loppui pullotettu vesi. Kuva: Lukijan kuva / Ari Kaiponen

Espoon Mäkkylässä maanantai-iltapäivällä tapahtunut runkovesiputken rikkoutuminen aiheutti poikkeuksellisen laajan vahingon.

HSY:n vesihuollon osastonjohtajan Heli Härkin mukaan vedenjakeluongelmat ja siitä aiheutunut vedenkeittokehotus koskivat noin 100 000 asukasta.

Juomaveden keittokehotus jatkuu ainakin tiistai-iltaan asti itäisessä Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla Linnaisissa. Juomavettä tai ruoanvalmistukseen käytettävää vettä on keitettävä vähintään viiden minuutin ajan.

HSY ei antanut tietoa häiriöstä asukkaille tekstiviestipalvelunsa kautta.

Vaaratiedote ja vedenkeittokehotus annettiin viranomaiskanavien kautta vasta illalla, noin viisi tuntia putken rikkoutumisen jälkeen.

Kysyimme asiasta viisi keskeistä kysymystä Helsingin seudun vesihuollosta vastaavalta HSY:ltä.

HSY:n mukaan terveysriskiä ei ole

Miksi häiriötekstiviestin tilanneet asukkaat eivät saaneet tietoa tilanteesta, HSY:n vesihuollon osastonjohtaja Heli Härkki?

– Meidän piti saada mahdollisimman kattava tiedotus kaikille vaikutusalueella oleville henkilöille, joten päädyimme tekstiviestitiedottamisen sijaan vaaratiedotteeseen. Sillä pystyimme varmistamaan, että tieto varmasti välittyy kaikille. Tekstiviestien kattavuus ei ole yhtä laaja kuin vaaratiedotteen.

Kuinka iso urakka olisi ollut samanaikaisesti lähettää tekstiviesti niille, jotka ovat palvelun tilanneet?

– Tänään, kun olemme kartoittaneet alueet tarkemmin, olemme jatkaneet tiedottamista tekstiviesteillä, mutta eilen tärkeä ja nopea viesti lähti kaikille vaaratiedotteella.

Vaaratiedote näkyi eilen televisiossa kello 20.30 TV-uutislähetyksen yhteydessä, vaikka putkirikko tapahtui jo iltapäivällä kello 15 jälkeen. Minkä takia vaaratiedotteen antaminen kesti näin kauan?

– Julkaisimme ensitiedotteen HSY:n verkkosivuilla kello 16 aikaan, kun putkirikon vaikutus alkoi näkyä verkostossa. Samassa yhteydessä olimme yhteydessä terveysvalvontaan, sillä he tekevät vaaratiedotteen. Viivettä tuli siitä, että tilannekuva kehittyi, saimme kaikki osapuolet kokoon, vaaratiedotteen sisällön valmiiksi ja teimme ratkaisun keittokehotuksesta.

– Vuodon eristämiseen kului 2,5 tuntia. Kun vaikutusalue oli selvillä, arvioimme, että keittokehotuksen antaminen kannattaisi. Eli vasta kun saimme verkoston paineen takaisin ja aluerajauksen selville, annoimme keittokehotuksen.

Mitä sanoisit huolestuneille asukkaille, jotka ehtivät juoda vettä ennen kuin vaaratiedote tavoitti heidät?

– Terveysriski on hyvin pieni ja keittokehotus on varotoimi ja jos mitä tahansa oireita siitä huolimatta tulisi, niin kannattaa hakeutua terveysasemalle.

Pitäisikö tiedottaminen näin isossa tapauksessa olla nopeampaa?

– Ainakin kaksi asiaa nousee esiin jo nyt heti. Tekstiviestipalvelumme kattavuutta tulisi parantaa ja sen tulisi olla kohdistetumpaa. Myös karttapohjaista palvelua tulisi kehittää, jotta saisimme aluerajauksen verkkosivuillemme nopeammin.

Espoon Mäkkylässä tapahtunut runkovesiputken rikkoutuminen sai kadut tulvimaan maanantaina iltapäivällä. Video: Ronnie Holmberg

20.2. kello 16.51: Juttuun tarkennettu putkirikon paikaksi Espoon Mäkkylä.