50 vuotta sitten suomalainen maaseutu oli hyvin toisennäköinen kuin nyt. Muuttoliike kaupunkeihin oli alkanut, mutta maaseudulla asui paljon väkeä: maaseutukuntien väkiluku oli nykyiseen verrattuna kaksinkertainen.
Seutuja kierteli myös poliisi. Juvalainen Jukka Kietäväinen ehti uransa aikana olla monessa mukana, muun muassa takavarikoimassa lukuisia pontikkatehtaita.
Viinanpolttajat löydettiin lähinnä ilmiantojen perusteella. Usein käräyttäjä löytyi lähipiiristä, kun kesän heinäsato oli vaarassa jäädä pontikan nauttimisen tuoksinassa tekemättä.
Kotipolttoiselle oli syynsä. Pitkät välimatkat, huonot kulkuyhteydet, Alkon harva myymäläverkko ja alkoholin hintakin kannustivat monia pois kaidalta polulta.
Vielä 1970-luvulla poliisi tilastoi pontikankeittoa eli laitonta alkoholin valmistusta vuosittain. Tuolloin epäiltyjä rikoksia tuli ilmi noin 500 vuodessa.
Sittemmin toiminta alkoi hiipua.
Alkoholitutkimussäätiön tutkimuspäällikkö Tomi Lintonen arvioi, että pontikan keitto hiipui elintason nousun ja oluen suosion kasvun myötä.
– Laiton pontikan keitto on ymmärtääkseni jäänyt pääosin viime vuosituhannelle; alkoholitutkimus ei ole kotipolttoon huomiota kiinnittänyt useampaan kymmeneen vuoteen.
Yksittäistapauksia poliisin tietoon tulee silti edelleen. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jyrki Ahon mukaan toissa vuonna pontikka nousi rikostutkinnassa esille 46 tapauksessa, viime vuonna muutamassa vähemmän.
– Tänäkin vuonna on jo muutama tapaus. Aihekirjo, jossa pontikka nousee esille, on laaja. Se voi olla rikospaikkatutkintaa tai kuolemansyyntutkintaa tai pahoinpitelytapauksia, joissa henkilöt kertovat juoneensa pontikkaa.
Jyrki Ahon mukaan tapaukset osoittavat, että pontikkaa edelleen jossakin määrin valmistetaan ja välitetään.
– Myös ilmiantoja tulee edelleen. Kyseessä on rikos, josta seuraa sakkoja tai enimmillään kaksi vuotta vankeutta.
Kulta-ajat sodan jälkeen
Pontikan keittäminen on menetelmänä tunnettu ainakin 2000 vuotta. Suomessa kotipolttoista on valmistettu 1500-luvulta lähtien.
Suomalaisen pontikan kulta-aika ajoittui kieltolain ajalle ja sotien jälkeisiin vuosiin. Sodan jälkeen Alkon aloitteesta Suomessa julistettiin pontikkasota.
Arviolta Suomessa toimi tuolloin jopa 12 000 pontikkatehdasta.
Pontikan valmistukseen arvioitiin kuluneen huippuvuosina jopa 100 000 kuutiota koivuhalkoja, 3,5 miljoonaa kiloa leipäviljaa.
Eniten pontikkapannuja porisi Turun ja Porin lääneissä sekä Vaasan ja Mikkelin lääneissä. Yksittäisistä pitäjistä nousi esille Kitee, jossa valmistui huippuvuonna jopa 10 prosenttia koko Suomen pontikkatuotannosta.
Laiton toiminta alkoi siitä pikkuhiljaa hiipua. Kun poliisin tietoon vielä 1950-luvun alkupuolella tuli noin 1 500 laittoman alkoholijuoman valmistusepäilyä, oli määrä 20 vuotta myöhemmin enää vajaat 400.
Nestori Miikkulaisen esikuva keitti
Vielä 1970-luvulla korpikuusen kyyneltä valutettiin melko yleisesti. Esimerkiksi Puumalan Lintusalosta asuneen Nestori Reposen tiedetään tiputelleen pontikkaa.
Reponen on Juha Vainion tunnetuksi tekemän Nestori Miikkulaisen esikuva.
Kerran Reponen oli lähellä kärähtää, kun poliisivene kurvasi pullotusvaiheessa laituriin. Nokkela saaren asukas selvisi tilanteesta viemässä poliiseille kannun, johon oli kirjoitettu nimismiehen etunimi.
Saimaan saaristo oli herkästi päivän matka pitkäripaiseen. Myös poliisilla oli pitkä ja etenkin rospuuttoaikaan mahdoton vesimatka ratsaamaan mahdollisia pontikankeittäjiä.
– 70-luvun alussa se oli vielä hyvin yleistä. Joka vuosi niitä käräytettiin ja välineitä takavarikoitiin, eläkkeellä reilut 10 vuotta ollut Jukka Kietäväinen muistelee.
Kietäväinen aloitti poliisina Sulkavalla ja työskenteli Etelä–Savossa vuosikymmeniä. Hän arvioi, että vähintään vuosittain pontikan keittovälineitä takavarikoitiin.
– Ei niitä jahdattu pitkin metsiä, vaan meille ilmoitettiin epäilyksistä. Usein naisväki hermostui, kun kylän miehet istuskelivat pontikkapannun äärellä ja navetta- ja heinätyöt tai viljan puinti uhkasi jäädä tekemättä, Kietäväinen muistelee.
Poliisi hankkiutui vihjeen perusteella paikalle ja takavarikoi rikosvälineet.
– Ja meidänhän oli mentävä. Ei siinä mikään auttanut, kun ilmoitus oli tehty. Pannut vietiin juvalaisen autokorjaamon isoon puristimeen, jolla ne litistettiin.
Laitteet paranivat kerta kerralta
Korpikuusen kyyneleitä valuttivat usein samat poliisin vanhat tutut. Sinitakkien ilmestyminen paikalle oli harvoin yllätys.
– Ei siinä minkäänlaista riitaa syntynyt. Me teimme oman työmme ja he omansa tietäen millainen riski siihen liittyy.
Myös metsien miesten osaaminen kehittyi vuosien mittaan.
– Eräs heistä oli erittäin kätevä käsistään ja rakensi laitteet rosterista. Lisäksi hän viritti mittariston, joka väreillä ilmaisi juoman valmiusasteen. Tuskin Suomessa parempia oli.
Kietäväinen käväisi välillä työkomennuksella toisessa pitkien välimatkojen maakunnassa Kainuussa. Pikkuhiljaa pontikan keitto väheni – tai ainakin katosi poliisin tutkasta.
– Se siirtyi keittiöihin ja varmasti sitä keitetään edelleen. Harmi, että tuhosimme silloiset välineet. Olisi pitänyt säästää osa jälkipolvien nähtäväksi vaikka museoon. Ja olisi niille näin eläkeläisenä muutakin käyttöä keksinyt.