Kouluverkkoselvitys kuumentaa tunteita Kuhmossa. Selvitys käynnistettiin syksyllä, ja päätöksiä tehdään kevään aikana.
Ensimmäinen kyläläisten kuulemistilaisuus oli Lentuan koululla tiistai-iltana ja keskiviikkona oli toinen tilaisuus Hietaperän koululla.
Molemmat Kuhmon ainoat kyläkoulut ovat nyt lakkautusuhan alla.
Kouluverkkoselvitystä on tehty erityisen valiokunnan toimesta, jota on vetänyt ulkopuolinen Finnish Consulting Groupin konsultti.
Hänen esitys on, että ensi syksynä kyläkouluja ei enää ole.
Vastakkain ovat kylmät tosiasiat ja inhimilliset tekijät. Kylmä tosiasia on se, että Kuhmossa lähivuosien oppilasennusteen mukaan oppilaita on 35 prosenttia nykyistä vähemmän ja tämä vaikuttaa kunnan talouteen myös miinusmerkkisenä.
Kaupungin päättäjät vakuuttavat kyläkoulujen kohdalla tilanteen olevan vielä auki ja kyläläisten mielipiteet otetaan päätöksiä tehtäessä huomioon. Päätöksillä on kiire ja siitä kertoo myös se, että koulujen henkilökunnalla alkavat yt-neuvottelut jo 11. maaliskuuta.
Riikka Pääkkösen perheen lapsista kaksi on Hietaperän kyläkoulussa ja hänen mielestä koulun lakkauttamisella on vaikutuksia oppilaiden lisäksi myös kylän turvaverkkoon. Koulun alueella on ollut mahdollisuus käydä uimassa, saunomassa sekä kokoontua vapaa-aikaa viettämään koulun kentällä ja kaukalossa erilaisten pelien ohessa.
– Olen huolissani myös siitä, että vanhempien kaverisuhteet kärsivät tästä ja tällä on vaikutusta kylän yhteisöllisyyteen. Olemme voineet kokoontua kodalle paistamaan makkaraa ja siinä tai pelien äärellä sopia lennosta monista asioista, vaikka lasten kuljetuksista harrastuksiin, sanoo Pääkkönen.
Kiire päätöksen teon aikataulussa ihmetyttää kyläkouluissa olevien oppilaiden vanhempia. Heidän toiveena onkin saada vuosi tai pari lisä-aikaa koulujen lakkauttamisessa. Samaa toivoo myös Hietaperän kyläkoulun johtajan sijainen opettaja Taru Kolehmainen-Lehtomäki.
– Olen luottavainen siihen, että meidän oppilaat kyllä sopeutuvat, sillä he ovat oppineet täällä tulemaan toimeen moniin eri-ikäisten ryhmiin ja hyväksymään monenlaista erilaisuutta. Kaikki vaatii aina aikaa ja olisi kohtuullista, että saisimme tiettyä siirtymäaikaa.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.