Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kokkolan keskusta pullistelee lunta, ja myös lumenkaatopaikat ovat lähes täynnä – Tiemestari: ”En tämmöistä talvea muista”

Kokkolan suurin lumenkaatopaikka on miltei ääriään myöten täynnä. Pienempiä parkkialueita eri puolilla kaupunkia käytetään myös lumen varastointiin.

Auto hautautuneen lumeen parkkipaikalla.
Auto hautautuneena lumeen Kokkolan virastotalon parkkipaikalla. Kuva: Petri Kuikka / Yle

Erittäin runsas lumitalvi on täyttänyt kadunvarret, parkkialueet ja lumenkaatopaikatkin.

Kokkolan suurin, kaikille avoin Lahdenperän lumenkaatopaikka alkaa jo täyttyä.

– Jos vielä sataa, niin lumivallia joudutaan tekemään kahteen kerrokseen. Semmoista on tehty vain kerran, pari aiemmin, muistelee tiemestari Kari Pihlajamäki.

Varsinkin asuntokaduilla on nyt ahdasta. Lumivalleja on jouduttu kuljettamaan runsaasti pois.

Liikenteen näkemäalueet alkavat jo peittyä, kun vallit nousevat niin korkeiksi. Niissä on vielä edessä iso urakka. Kaupungin työntekijät ja urakoitsijat ajavat lunta pois aurauksen lomassa.

Ensimmäisenä lumivalleja siivotaan Kokkolan keskustan pääkaduilta kuten Rautatienkadulta ja Tehtaankadulta.

Kokkolassa on lunta paikoin erittäin runsaasti. Ilmatieteen laitoksen mukaan lunta on kertynyt kaupunkiin lähes 70 senttiä.

Auraajilla on kova ja pitkä talvi takana.

– En muista tämmöistä talvea, että aurausurakat alkavat marraskuun alussa ja jatkuvat helmikuun lopulle, sanoo Kari Pihlajamäki.

Ennen vuodenvaihdetta täyslähtöjä kertyi kaupungille lähes ennätysmäärä, kaksitoista. Alkuvuodesta täyslähtöjä on tullut neljä. Täyslähdössä lähtevät liikkeelle kaikki työkoneet ja aurat.

Kokkolan kaupungilla on hoidettavana yli 300 tiekilometriä, yksityisteitä yli 550 kilometriä ja pyöräteitä yli 500 kilometriä.