Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Erätaitojen opettaminen on palkitsevaa, mutta se voi tuoda myös yllättävän vastuun

Etelä-Karjalan kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on vietetty eräviikkoa nyt neljättä kertaa.

Oman ryhmän ohjaaminen luonnossa voi olla myös rankkaa, kun ohjaaja on koko ajan ryhmän katseiden ja odotusten kohteena. Video: Ville Toijonen / Yle ja Kalle Purhonen / Yle

Eräviikko on värittänyt Etelä-Karjalassa viimeistä kouluviikkoa ennen talvilomaa. Etelä-Karjalan ammattiopisto Sampon luonto- ja ympäristöalan opiskelijoille viikko on tarjonnut kokemusta oikeista töistä.

– Meidän linjaltamme valmistuu muun muassa luonnonvaratuottajia, ympäristönhoitajia ja luonto-ohjaajia, sanoo opettaja Maiju Muona.

Opiskelijat ovat saaneet viikon aikana ohjata lapsiryhmiä ja kertoa luontoon liittyviä asioita ja yksityiskohtia. Ohjaustyö kuuluu pakollisiin ensimmäisen vuoden opintoihin.

– Opiskelijat ovat nauttineet tosi paljon. Se lasten riemu luonnossa tekemisestä ja erätaitojen harjoittelusta on ollut opiskelijoille tosi palkitsevaa, Muona kertoo.

Keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään

Luonto-ohjaaja sananmukaisesti ohjaa matkailijoita luontoon suuntautuvilla retkillä. Asiakasryhmissä voi olla hyvin eritasoisia liikkujia jo pelkästään kunnon perusteella. Kaikki on otettava huomioon.

Luonto-ohjaajaksi opiskelevat ovat viikon aikana huomanneet työn mukana tulevan vastuun.

– He ovat huomanneet, miten rankkaa se oikeasti on, kun olet koko ajan asiakkaan kanssa tekemisissä. Sellainen keskittyneisyys turvallisuuden ylläpitoon ja muu framilla oleminen koko ajan on myös rasittavaa, Muona sanoo.

Opettaja, eräopas Maiju Muona Etelä-Karjalan ammattiopisto Sampo.
Ammattiopiston opettaja Maiju Muona on kouluttautunut myös eräoppaaksi. Viime vuonna hän sanoo nukkuneensa ulkona noin sata yötä. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Etelä-Karjalan kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on harjoiteltu tällä viikolla erä- ja luontoteemoja retkeilemällä, pelaamalla ja tutkimalla.

Erilaiset yhteistyötahot ovat käyneet myös kouluilla puhumassa ja näyttämässä luontoon ja retkeilyyn liittyviä mahdollisuuksia. Eräviikko järjestettiin nyt jo neljättä kertaa.