Vielä vuosituhannen taitteessa sisäkiipeilyhallit olivat Suomessa harvassa. Nykyään suosituin kiipeilymuoto, boulderointi ei ollut vielä lyönyt läpi. Sitä harrastetaan patjojen päällä ilman köysiä.
– Broidi ja sen kaveri keksi jostakin, että tällaista kalliokiipeilyä voisi alkaa harrastaa. Siitä se oikeastaan lähti, Visa Malinen kertoo.
Kiivettäväksi soveltuvia paikkoja oli kartoitettu vähän. Niitä oli siis etsittävä itse.
– Lähdettiin ulos maastokarttojen kanssa ja metsästettiin kiviä. Sillä tiellä me käytännössä vieläkin olemme, Malinen sanoo.
Treeniluolasta yritystoiminnaksi
Vuonna 2013 Visa Malinen oli yksi yhdeksän kaverin porukasta. Kiipeilyä harrastettiin yhdessä ulkona kivillä ja kallioilla. Porukalle tarvittiin sisätila harjoitteluun.
– Kävimme katsomassa erinäisiä kiinteistöjä eri puolilla Lahtea. Löysimme yhden hyvän, ja sinne treeniluola rakennettiin omalla porukalla.
Paikan nimeksi tuli Ladeo. Tila oli käytössä kolme vuotta.
Vuonna 2016 Malinen avasi vanhan treenitilan pohjalta kaupallisen hallin isommissa tiloissa. Nimi on säilynyt tähän päivään.
– Silloin minulla tuli edellisessä duunissa muutoksia ja oli hyvä aika hypätä tällaiseen hommaan. Se nimi vähän ikään kuin jäi. Nimi oli hyvä, ja siinä oli jo sellainen hyvä haippi päällä. Jengi tiesi sen ja se oli helppo jatkumo, hän muistelee.
Aloittelijoiden määrä tuplaantunut
Visa Malinen piirtää kuvaa aloittelijoiden määrän kasvusta vuokrattujen kenkäparien määrällä. Ensimmäisiä kertojaan kiipeilyhallille saapuvat kiipeilevät yleensä vuokrakengillä.
– Kaudella 2016–2017 vuokrasimme 1500 paria. Määrä on kasvanut joka vuosi ja vuonna 2023 kenkiä vuokrattiin yli 4000 paria, hän sanoo.
Myös harrastuksen pariin jäävien määrät ovat kasvaneet. Malinen kertoo, että yksi ikäluokka on hallilla kuitenkin aliedustettuna.
– Meillä käy paljon lapsia, ja aikuisia kävijöitä on kolmenkymmenen ikävuoden molemmin puolin pilvin pimein. Mutta tämä olisi tosi hyvä laji myös itsenäisesti liikkuville teineille.