Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Luvaton bändikuvaus laskettelurinteessä päättyi nolosti – katso, miten tilanne vaati rinnekoneen apua

Musiikkivideo jäi kuvaamatta laskettelurinteen huipulla Turun Hirvensalossa, mutta mäkeen juuttunut auto ja sitä avustanut rinnekone tallentuivat hiihtokeskuksen live-kameraan.

Ajon lopuksi auto jumittuu lumeen suoraan rinnettä kuvaavan kameran eteen. Kuva: Turun Slalomseuran kamera

Keskiviikon vastaisena yönä Turun Hirvensalon hiihtokeskuksen laskettelurinteessä seikkailleen henkilöauton mysteeri on selvinnyt päivän aikana.

Keskuksen pieneen rinteeseen jumittuneen auton oli tarkoitus viedä mäen huipulle väkeä kuvaamaan musiikkivideota.

– Heidän tarkoitus oli päästä niin ylös kuin mahdollista tekemään jonkun bändin musiikkivideota. Autolla ei ollut alun perin tarkoitus ajaa rinnettä alas, kertoo Turun Slalomseuran puheenjohtaja Jari Lehtinen.

Matka oli kuitenkin tyssännyt ojaan jo ylös mentäessä. Matkassa oli ollut neljän hengen seurue.

– Reitti jota he yrittivät päästä ylös, oli niin liukas, että he eivät päässeet ylös eikä alas.

Turun Slalomseuran rinnettä kuvaavan live-kameran kuvassa näkyi puolenyön aikaan, kuinka auto ja hiihtokeskuksen työkone ajavat peräkkäin alas rinnettä.

Näin tapahtumat etenivät rinteessä

Livekuvaa Turun Slalomseuran kamerasta.
Aluksi kameran kuvassa erottuu kahden ajoneuvon valot mäen laella. Kuva: Turun Slalomseuran kamera
Auto tulee selvästi näkyviin kameran edessä.
Molemmat ajoneuvot tulevat selvästi näkyviin, kun auto pääsee alas. Auto pääsee alas rinnettä ja jää jumiin kameran eteen. Autossa näyttää olevan kaksi henkilöä, joista toinen tulee ulos autosta. Kuva: Turun Slalomseuran kamera
Turun Slalomseuran kameran kuvaa.
Ajon lopuksi auto jumittuu lumeen aivan rinnettä kuvaavan kameran eteen. Työkonetta ajaneet henkilöt tulevat auttamaan jumiin jääneen auton hinaamalla irti lumesta. Tämän jälkeen auton jäljet peitetään työkoneella. Kuva: Turun Slalomseuran kamera
Työkoneesta noussut henkilö tulee kiinnittämään vetoliinat jumiin jääneeseen autoon.
Rinnekoneessa ja autossa olleet henkilöt nousevat yhdessä kiinnittämään hinausköyttä jumiin jääneeseen autoon. Kuva: Turun Slalomseuran kamera

Video jäi kuvaamatta, mutta auto päätyi linssiluteeksi

Turun Slalomseuran puheenjohtaja Jari Lehtisen keskiviikkopäivä on mennyt Hirvensalon laskettelukeskuksen autoepisodin selvittelyssä.

Rinteeseen juuttunut porukka oli soittanut kaverilleen, joka on töissä rinnekeskuksessa. Tämä tuli apuun rinnekoneen kanssa, auttoi auton ojasta ja avusti mäkeä alas. Työkoneen varkaudesta ei ollut kyse.

Nuoret olivat yhdessä todenneet, että oli turvallisinta tulla alas laskettelurinnettä pitkin.

– Henkilökuntaamme kuuluva on käynyt pelastamassa kavereitaan, kun pojilla on ollut hieno auto siellä kiinni. Rinnekoneen kuljettajat ovat kaikki henkilökuntaamme ja jokaisella kuljettajalla on koneisiin avaimet, Lehtinen kertoi jo aiemmin keskiviikkona Ylelle.

Pitkän suojasään jälkeen auto olisi Lehtisen mukaan voinut jäädä kiinni mihin kohtaan rinnettä tahansa, mutta nyt se sattui jäämään juuri kameran eteen.

– Se helpotti tunnistamista, Lehtinen sanoo.

Turun Slalomseuran kameran kuvaa.
Auton irrottamisen jälkeen rinnekone siivosi jäljet. Kuva: Turun Slalomseuran kamera

Musiikkivideo jäi kuvaamatta. Auton alastulo sen sijaan tallentui siis lasketturinteen livekameraan.

– Eivät saaneet ylhäällä kuvattua mitään, koska kaikki energia meni siihen, että pääsivät pois sieltä, Lehtinen kertoo.

Hän huomauttaa, ettei hiihtokeskuksen rinteeseen saa missään nimessä ajaa autolla. Pehmeässä lumessa ajaminen haittaa rinteen hoitoa huomattavasti ja on vaarallista.

– Tämä näyttää kyllä todella pahalta meidän näkövinkkelistämme. Ehdottomasti ei näin, Lehtinen sanoo.

Lasku tulossa laskijoille, rinnekoneen kuljettaja selvisi puhuttelulla

Jari Lehtinen kertoo, ettei vastaavaa ole tapahtunut muutamaan vuoteen, mutta vuosien saatossa autolla on rinteessä ajettu.

– Joku innostuu ja yrittää nelivetoautolla ylös, ja sitten me haemme heitä sieltä alas, Lehtinen sanoo.

Hirvensalon laskettelukeskusta pyörittävä Turun Slalomseura ei aio tehdä asiasta rikosilmoitusta.

– Tästä lähtee vain autoporukalle lasku rinnekoneen käytöstä aiheutuneista kuluista ja mediamylläkän ajan haltuunotosta. Kyse on muutamasta sadasta eurosta.

Rinnekoneella avustanut työntekijä selvisi episodista puhuttelulla.

– Asia on hänen kohdaltaan loppuunkäsitelty. Tässä harmittaa, että saimme tietää asiasta aamulla Ylen uutistoimittajalta. Olisin toivonut, että työntekijä olisi reilusti kertonut, mitä on tapahtunut.

Artikkeli päivitetty kauttaaltaan uusilla tiedoilla 28.2.2024 kello 15.41.