Ylen MOT-toimitus on selvittänyt ristiriitaisen maineen saaneen konsulttiyhtiö Savoa Partnersin toimintaa.
Etähoitoon painottuvaa mallia ajanut konsulttiyhtiö on saanut hoitohenkilöstöltä runsaasti kritiikkiä toimintatavoistaan.
Viime viikolla Satakunnan hyvinvointialue keskeytti yhteistyön Savoa Partnersin kanssa ja kertoi selvittävänsä konsulttien mahdollista epäasiallista käytöstä ja mahdollisia tietosuojaloukkauksia.
MOT sai tietopyynnöllä konsulttiyhtiön laatiman valmennussuunnitelman, jossa kerrotaan, miten uudistus toteutetaan Satakunnan terveyskeskuksissa. Uudistuksella pyrittiin muun muassa lisäämään etähoitoa, eli potilaiden hoitamista puhelimitse ja verkossa.
Suunnitelmasta käy ilmi, miten konsulttiyhtiö on varautunut henkilöstön kritiikkiin. Suunnitelmassa on nimetty yhdeksi uudistuksen riskeistä ”henkilöstön uupuminen, väsyminen, katkeruus ja viha”.
Konsulttiyhtiön toimintaa käsitellään MOT:n tuoreessa dokumentissa Diagnoosi puhelimessa.
Riskinä hoitohenkilöstön ”lobbaaminen”
Konsulttiyhtiö kuvailee suunnitelmassa varautuneensa siihen, että henkilöstö voi reagoida muutoksiin voimakkaasti.
Suunnitelmassa arvioidaan sen voivan johtaa siihen, että hoitohenkilöstö alkaa kohdistaa lobbausta muun muassa työterveyteen, työsuojeluun ja valvoviin viranomaisiin eli aluehallintovirastoon.
Lobbauksella tarkoitetaan perinteisesti poliittista vaikuttamista.
Konsulttiyhtiö ehdottaa ratkaisuksi henkilöstön tunnereagointiin, että työterveyshuollon kanssa sovitaan, ettei uupumuksesta, stressistä tai kiukusta kirjoiteta sairauslomatodistusta.
Savoan toimitusjohtaja Risto Mäkinen selittää kirjausta sillä, että Savoa suhtautuu hyvin vakavasti henkilöstön uupumiseen.
– Siihen on Savoan mielestä reagoitava välittömästi. Ei sillä, että kirjoitetaan viikko saikkua, vaan sillä, että välittömästi keskustelu esimiehen kanssa, että miten tämä tilanne on ratkaistavissa. Koska uupunut henkilöstö on riski.
Mäkisen mukaan myös henkilökunnan ”lobbaaminen” on tunnistettu ilmiö.
– Muutoksessa aina ne, jotka vastustavat, ovat pieni joukko. Ja he ovat äänekkäitä. Ja he tuovat sen äänensä kuuluviin yleensä nimettömänä.
Savoan toimitusjohtajan mukaan tällaista nimitetään yleensä muutosvastarinnaksi.
Satakunnan terveyspalveluista vastaava Anna Jaatinen ei osaa sanoa, onko sairauslomien osalta toimittu Savoan ehdotuksen mukaisesti.
– Suomalaisessa työelämäkulttuurissa on sellainen piirre, että kun tulee ongelmia, niin saatetaan ilmoittaa, että nyt heitän hanskat tiskiin ja lähden tästä.
Asiat eivät Jaatisen mukaan näin parane.
– Kyllä ne konfliktit ja ristiriidat ratkaistaan keskustelemalla.
Liikaa henkilöstön puolella
Suunnitelman perusteella myös esihenkilöiden heikko sitoutuminen uudistukseen on nähty riskiksi.
”Kokemus on, että merkittävä osa esimiehistä kokee olevansa alaistensa puolesta puhujia. Uudistumistarve on tällöin intressiristiriita.”
Samassa yhteydessä todetaan, että yliopistojen vastarinta on fakta. ”Yliopiston suhtautuminen etähoitoon on kriittinen ja konservatiivinen.”
Yliopistojen reaktioita onkin nähty Savoan vetämissä uudistuksissa.
Oulun yliopisto päätti lopettaa lääkärikoulutettavien lähettämisen Kainuun alueelle liiallisen etähoidon vuoksi vuonna 2021. Muutamaa päivää myöhemmin Savoan konsulttisopimus irtisanottiin Kainuussa.
Tänä vuonna myös Harjavallan seutu Satakunnassa oli vaarassa menettää lääkärikoulutettavat, mutta toistaiseksi koulutussopimusta ei ole purettu. MOT:n tietojen mukaan Savoa on konsultoinut Harjavallassa noin kahden vuoden ajan.
”Ikävä epäkollegiaalinen ilmiö”
Valmennussuunnitelmassa ihmetellään erikoissairaanhoidon kriittistä suhtautumista uudistukseen.
”Tätä kriittisyyttä ei ole onnistuttu hallitsemaan (Kainuu). Erittäin ikävä epäkollegiaalinen ilmiö, joka ylimmän johdon pitäisi pystyä ratkaisemaan.”
Satakunnassa Satasairaalan erikoislääkärit ottivat viime marraskuussa mielipidekirjoituksessa kantaa etälääkäreiltä tuleviin turhiin lähetteisiin, jotka kuormittavat entisestään äärirajoilla olevaa erikoissairaanhoitoa.
Risto Mäkisen mukaan erikoissairaanhoito on kritisoinut terveyskeskuksia aiheettomista lähetteistä koko hänen uransa ajan.
– Me olemme pyytäneet tilaaja-asiakkaita pyytämään joka ainoan asiattoman lähetteen tarkastettavaksi uudestaan. Yhtäkään palautettua lähetettä ei ole minun tietääkseni tullut.
Mäkisen mukaan lääkäreiden kesken vallitseva kollegiaalisuus tarkoittaa sitä, että toisen työtä yritetään kunnioittaa.
– Ja sitten jos tulee syytös, että te lähetätte meille aiheettomasti potilaita, niin tämähän pitää selvittää. Ja sieltä ei ole koskaan löytynyt mitään aineistoa siitä, että se lähettämisen kulttuuri olisi ainakaan huonontunut. Se on epäkollegiaalista.
Riskit toteutuneet Satakunnassa
MOT:n tietojen mukaan Savoan uudistuksen myötä lukuisia lääkäreitä ja hoitajia on irtisanoutunut Kainuussa, Keski-Uudellamaalla ja Satakunnassa. Työntekijät ovat myös kannelleet konsulttiyhtiön toiminnasta eri viranomaisille.
Satakunnan terveyspalveluista vastaava Anna Jaatinen myöntää, että valmennussuunnitelmassa listatut riskit näyttävätkin toteutuneen.
Hänen mielestään muutos on ollut kuitenkin välttämätön, sillä aiemmin potilaat joutuivat odottamaan hoitoonpääsyä jopa kuukausia.
– Itse näen varsin voimakkaasti, että me emme voi tyytyä siihen tasoon, millä lailla perusterveydenhuolto on toiminut, Jaatinen kommentoi.
Sote-johtaja Sari Rantanen on kertonut kuulleensa kriittistä palautetta konsulttiyhtiön toiminnasta jo ennen kuin Satakunta päätti yhteistyön sen kanssa.
– Toimivalta johdolta minulle välittyneissä viesteissä ne on todettu muutosvastarinnaksi. Muutosvastarinta on ymmärrettävää, mutta nyt täytyy kyllä todeta, että ei tämä selittynyt enää millään muutosvastarinnalla, Rantanen sanoi.
Savoan toimitusjohtaja Risto Mäkinen kiistää, että valmennussuunnitelmassa suhtauduttaisiin paikallisiin ammattilaisiin vain muutoksenjarruttajina tai riskitekijöinä.
– Suhtaudumme heihin syvällä ymmärryksellä. Tärkein asia on yrittää ymmärtää kunkin tahon ajattelutapaa, ja sitä, mistä lähtökohdista kukin ammattilainen sitä työtänsä tekee, mikä se työn tekemisen kokonaisuus on ja mitä se muutos merkitsee hänelle.