Vaasassa suunnitellaan uutta asuinaluetta Huutoniementien ja Pappilanmäen väliselle metsäalueelle, kertoo kaupungin kaavoituskatsaus.
Alue on nimetty Koivuniemeksi, ja sinne suunnitellaan uudentyyppisiä kaupunkipientaloja.
Talot ovat erillisiä, mutta tiiviisti lähekkäin. Taloissa on oma sisäänkäynti ja pieni puutarha.
Vastaavia ei Vaasassa vielä ole, mutta sellaisia on kaavoitettu Koivuniemen lisäksi Teeriniemelle ja Ravilaaksoon.
Suunnitelman mukaan alue tullaan rakentamaan luontoa säästävällä tavalla.
Koti 200 asukkaalle
Koivuniemeen on tulossa koteja noin 200 asukkaalle. Asemakaavaluonnoksessa on kaksi vaihtoehtoa.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa alueelle tulisi seitsemän kaupunkipientalokorttelia, joissa on yhteensä 70 asuntoa. Toisessa vaihtoehdossa kortteleita olisi yksi, mutta sen lisäksi pientalokortteleita, joissa olisi yhteensä 33 tonttia.
Koivuniemestä suuri osa on kaavoitettu lähivirkistysalueeksi. Nimensä mukaisesti alue koostuu pääasiassa koivuvaltaisesta kosteikosta.
Nimensä alue on kuitenkin saanut vanhasta Björknäsin tilasta. Sen rakennusten kivijalkoja ja polkuja on yhä havaittavissa alueelta.
Asemakaava on tavoitteena saada valmiiksi kesällä.