Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kylpylä lupaa ilmaisen loman asiakkaille, jotka tekevät kylpylässä uuden ihmisen

Ikaalisten kylpylähotellilla on käynnissä kampanja, joka ammentaa vanhasta mainoslauseesta ”Meillä tehdään uusia ihmisiä”.

Ikaalinen Spa & Resort julkisivu
Ikaalisissa on ollut kylpylätoimintaa jo 140 vuotta ja nykyisen kylpylän alueella 60 vuotta. Arkistokuva vuodelta 2021. Kuva: Miikka Varila / Yle

”Asiakas vakuuttaa, että lomalla Ikaalinen Spa & Resortissa oli likistävä, yhteenpunova ja siten erottamaton rooli uuden ihmisen syntymässä.”

Tämän ehdon on täytyttävä, mikäli mielii hyötyä Ikaalisten kylpylähotellin kevään tarjouksesta.

Kylpylähotelli on käynnistänyt kampanjan asiakkaille, jotka tekevät kevään kylpyläloman aikana uuden ihmisen. Jos kevään kylpyläloman seurauksena syntyy uusi ihminen, koko perhe pääsee ilmaiseksi uudelle lomalle seuraavana keväänä.

– ”Meillä tehdään uusia ihmisiä” on vanha slogan, joka on jäänyt monien mieleen, toimitusjohtaja Eero Aho kertoo.

Ikaalisissa on ollut kylpylätoimintaa jo 140 vuotta, ja kampanja on osa juhlavuoden viettoa. Meijeriväen liitto perusti nykyiselle paikalle kylpylän kuusikymmentä vuotta sitten. Uudet omistajat käynnistivät kylpylätoiminnan uudelleen vuonna 2021, ja mainoslause on perua aiemman kylpylän ajoilta.

Ahon mukaan kampanjan kriteerien täyttymistä ei valvota järeästi.

Ilmaisloma on tarjolla kaikille kylpylässä kevään aikana yöpyville pareille, joille syntyy perheenlisäystä loppuvuonna tai ensi vuoden alussa.

– Ei ole tarkoitus, että todistusaineistoa tarvitsisi liittää, Aho toteaa.

Aho ei osaa arvioida, minkälainen vaikutus kampanjalla voisi olla syntyvyyteen. Hän toivoo näkevänsä ensi vuodenvaihteessa kylpylässä ihmisiä, joiden perheisiin kampanja olisi vaikuttanut.

Kylpyläyritys on saanut yhteydenottoja vanhoilta asiakkailta, joiden perhelukua kylpylävierailu on menneinä vuosina lisännyt.

– Toivottavasti nämä tarinat saavat jatkoa kampanjan tukemana, Aho toivoo.