Kouluruuan valmistajan vaihtuminen aiheutti Kuhmossa sellaisen palautevyöryn sosiaalisessa mediassa, että vanhemmat kutsuttiin koululle maistamaan kouluruokaa ihan itse.
Keskustelu virisi pari viikkoa sitten, kun koululaisille tarjoiltiin kalaseljanka-keittoa. Vanhemmat jakoivat ajatuksiaan sosiaalisessa mediassa ja kertoivat, että lapsille ruoka ei ole maistunut ja kotiin on tullut nälkäisiä koululaisia.
Attendon tytäryhtiö Vireko Oy vaihtui helmikuun alussa Kuhmon kouluruuan toimittajaksi. Lapsilta ja vanhemmilta saadun palautteen seurauksena kouluruoan laatua on nyt selvitetty.
– Kaupungilla on iso joukko henkilöitä käynyt täällä ruokailemassa ja on todettu, että ruoka on ollut hyvää perusruokaa, toteaa Kuhmon kaupungin palveluvastaava Päivi Kyllönen.
Kuhmolainen Heli Kärnä on toista mieltä. Hän kertoo, että kouluruuan huononeminen on ollut yllätys.
– Meillä on viisi lasta kotona. Jokaisen lapsen suusta on kuulunut sitä, että ruoka ei ole ollut sellaista, mitä on odotettu. Ainahan kouluruoka on ollut vähän sellaista, että nipin napin menee, mutta nyt on kyllä mennyt paljon huonommaksi.
Vanhempien ja koululaisten palaute on kuitenkin kuultu ja muutoksia tehty.
– Olemme käyneet Kuhmon kaupungin kanssa tarkalla seulalla näitä palautteita läpi ja huomioineet ne ruokasuunnittelussa. Listalle on lisätty joitakin koululaisten suosikkiruokia, kuten ohrapuuro ja mehukeitto, kertoo Virekolta Kainuun alueen ateriapäällikkö Anu Kemppainen.
Kiukkua ja vatsanpuruja
Kärnän mukaan hänen nuorimmalla lapsellaan oli pahoja vatsavaivoja sinä päivänä, kun koulussa tarjottiin kalaseljanka-keittoa. Kärnä ajatteli oireiden olevan mahatautia, mutta kun se ei tarttunut kehenkään muuhun, hän pohti, voisiko syy olla kouluruuassa.
– Se jäi nyt sitten mysteeriksi.
Kärnän perheen lapsilla koulumatka on pitkä ja he kulkevat koulukyydityksellä. Kouluruuan syömättä jättäminen aiheuttaa vaikeuksia jaksamiseen.
– Kouluruoka vaikuttaa moneen asiaan. Lapset eivät jaksa keskittyä läksyihin, kotiin tullessa saattaa olla kiukkua. Jos se olisi oikein kotiruokaa, mitä siellä koulussa saisi, niin luulen, että lapset voisivat paljon paremmin ja olisivat virkeämpiä ja jaksavia, Kärnä pohtii.
Hän toivoo, että kouluruoka olisi näöltään, maultaan ja raaka-aineiltaan laadukasta.
– Siinä on minusta kolme tärkeää pointtia ainakin. Sellaista mitä kotona ihmiset tekevät lapsilleen.