Kouvolan kaupunki puolustaa Ratamon ympärivuorokautista päivystystä adressilla.
Kouvolan kaupunginvaltuutetut Miia Witting (kok.), Ukko Bamberg (ps.) sekä Mikko Jaanu (ps.) luovuttivat adressin ministeriöön tänään perjantaina. Sen otti vastaan sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson valtiosihteeri Marjo Lindgren.
– Tapaaminen sujui hyvin, ja meille jäi sellainen kuva, että huolemme kuultiin, Witting, Bamberg ja Jaanu toteavat tiedotteessa.
Kouvolassa kerättiin adressiin nimiä kuukauden verran verkossa sekä paperisena loppuvuodesta 2023. Adressin allekirjoitti 6 467 ihmistä.
Ratamon päivystys toimii poikkeusluvalla vuoden 2024 loppuun asti, mutta poikkeuslupaa todennäköisesti jatketaan vuoden 2025 loppuun.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan päivystyksiä tulisi vähentää vuoden 2026 alusta alkaen. Eduskunta päättää asiasta tänä vuonna.
Perusteina tila, psykiatrinen sairaala ja 15-tie
Kouvola perustelee päivystyksen tarvetta psykiatrisella sairaalalla. Psykiatrisessa sairaalassa toimii myös nuorisopsykiatrian osasto, joka on alueen ainoita ja jonka palveluita ovat ostaneet esimerkiksi Mikkeli sekä Lappeenranta.
Lisäksi valtatie 15 on jo nyt kuormittunut, sillä tiellä kulkee paljon rekkoja teollisuuden takia. Jos tietä pitkin ajettaisiin myös päivystykseen, liikennemäärät ja riskit kasvaisivat kaupungin mukaan merkittävästi samoin Kelan matkakorvaukset.
Potilaat eivät myöskään pääsisi hoitoon niin nopeasti kuin nyt. Lisäksi keskussairaalan tilat ruuhkautuisivat.
Adressissa muistutettiin myös, että maakunta on kaksinapainen, eikä päivystystä voi hoitaa tasavertaisesti vain yhdessä paikassa toimimalla.
Kaikki Kymenlaakson kunnat aikovat yhdessä muiden vaikuttajien ja hyvinvointialueen kanssa puolustaa maakunnan sairaaloita.