Eduskunnasta viime vaaleissa pudonnut ja Turun vasemmistoliiton valtuustoryhmästä erotettu Johannes Yrttiaho halajaa vasemmistoliiton listoille kesäkuun eurovaaleissa.
Yrttiahoa esittävät listalle hänen itse lähettämänsä tiedotteen mukaan useat varsinaissuomalaiset ja satakuntalaiset vasemmistoyhdistykset. Ehdokkaat asettaa puoluehallitus.
Yrttiaho putosi eduskunnasta kevään 2023 vaaleissa, kun puoluetoveri Timo Furuholm onnistui keräämään häntä enemmän ääniä ja nappaamaan vasemmistoliiton toisen paikan Varsinais-Suomessa. Eduskunnassa Yrttiaho tuli tunnetuksi myös puolueensa linjaa arvostelevana poliitikkona.
Riitoja kunnallispolitiikassa
Yrttiaho on riitaantunut turkulaisten vasemmistoliittolaisten kanssa. Hänet erotettiin valtuustoryhmästään vuonna 2022. Syyksi kerrottiin luottamuksen menetys, epäasiallinen käytös ryhmätovereita kohtaan ja sovittujen toimintatapojen noudattamatta jättäminen.
Eurovaaliehdokkuutensa tarpeellisuutta Yrttiaho perustelee muun muassa sillä, että vasemmistoliitolla ei toistaiseksi ole yhtään varsinaissuomalaista ehdokasta. Listalle tosin on vasemmistopiireissä toivottu kohta väistyvää puheenjohtajaa, turkulaista Li Anderssonia, joka on kertonut harkitsevansa ehdokkuutta.
USA:lle ei, Venäjää ei mainitse
Johannes Yrttiaho kertoo haluavansa europarlamenttiin taistelemaan muun muassa asevarustelua ja oikeistolaista talouspolitiikkaa vastaan.
– Viimeksi sotapolitiikka ja talouskuri löivät tällä tavoin kättä Euroopassa 30-luvulla, kun Hitler nousi Saksassa valtaan. Seuraukset olivat järkyttävät, Yrttiaho kirjoittaa tiedotteessaan.
Yrttiaho arvostelee myös Yhdysvaltain kanssa tehtävää sotilaallista yhteistyötä ja ydinvoiman käytön suunniteltua lisäämistä.
Venäjää Yrttiahon tiedotteessa ei mainita sanallakaan.