Huutoniemen sairaala Vaasassa on ollut suurelta osin tyhjillään siitä asti, kun psykiatrinen osasto muutti Hietalahteen viime maaliskuussa.
Sairaala-alueella on 20 000 neliömetrin verran kiinteistöjä. Niistä 20 prosenttia on käytössä.
Tyhjillään olevista kiinteistöistä aiheutuu Pohjanmaan hyvinvointialueelle noin 350 000 euron lasku vuodessa. Kustannuksia tulee lämmityksestä ja sähköstä.
Suunnitelmissa on rakennusten peruskorjaus ja puhdistaminen, mutta se on kallista. Hyvinvointialueen kiinteistöjohtaja Ulf Stenbacka laskee, että kaiken suunnitellun tekeminen voisi maksaa 50 miljoonaa.
Tällä hetkellä vanhan sairaalan alueella on apuvälinekeskus, ja sieltä lainataan myös avustavaa teknologiaa.
Stenbackan mukaan alue oli ensin tarkoitus myydä, mutta kiinnostus on ollut vähäistä. Nyt hyvinvointialue aikoo kehittää aluetta itse. Ideoita alueelle on, mutta hän ei usko, että he voisivat täyttää kaiken tilan.
Jos hyvinvointialue päättäisi kuitenkin myydä alueen, pitäisi sinne todennäköisesti tehdä kuitenkin remontti.
– Meidän on ensin remontoitava, jotta voimme siirtää toimintaa sinne. Sitten on helpompi myydä, Stenbacka sanoo.
Juttu on lyhennelty käännös Yle Österbottenin toimittaja Sofi Nordmyrin artikkelista: 50 miljoner eller 350 000 euro – gamla Roparnäs sjukhus står tomt i väntan på finansiering