Eilen illalla pieni koira ajautui jokeen jäälautan päällä Utajärvellä Utasentiellä. Koira oli noin sadan metrin päässä rannasta.
Ohikulkija huomasi jäälautan päällä olleen koiran ja ilmoitti asiasta pelastuslaitokselle sunnuntai-iltana yhdeksän aikaan. Pelastuslaitos haki koiran rannalle pintapelastuspuvun ja -lautan avulla. Niiden avulla pelastaja pääsi etenemään jäitä ja vettä pitkin.
– Siinä oli ympärillä monta jäälauttaa ja osa niistä petti, kertoo Topi Hämäläinen Muhoksen paloasemalta.
Hämäläisen mukaan koira oli arka ja hädissään, eikä olisi päässyt omin avuin pois. Tapahtuneesta huolimatta koiran kunto oli hyvä ja se luovutettiin omistajalle.
Vehkojan arvion mukaan pelastusoperaatio kesti noin 15–20 minuuttia.