Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomi ja Ruotsi taistelevat yhdessä Naton harjoituksessa: ”Me olemme yhtä hyviä arktisissa olosuhteissa”

Suomi on Ruotsia sotilaallisesti vahvempi, muun muassa reserviläisten ja sodanajan joukkojen määrä on moninkertainen Ruotsiin verrattuna.

Reserviläinen Jaakko Moisio osallistuu erittäin motivoituneena suureen harjoitukseen. Prikaatikenraali Sami-Antti Takamaa kertoo, millaisen viestin harjoitus lähettää maailmalle.

Suomi ja Ruotsi harjoittelevat tänään yhteistyössä hyökkäämistä Nordic Response -taisteluharjoituksessa. Vastassa on reserviläisistä koostuva panssarivaunukomppania.

Kun tarkastellaan maiden sotilaallista voimaa, niin ne eroavat toisistaan muun muassa reserviläisten määrässä ja puolustusbudjetin suuruudessa.

Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun sotastrategian opettaja Joakim Paasikivi vahvistaa, että Suomi on sotilaallisesti vahvempi kuin Ruotsi.

Suomen Lapissa, Enontekiöllä harjoittelee parhaillaan yli neljä tuhatta sotilasta.

Suomi ja Ruotsi ovat tottuneet taistelemaan pohjoisessa

Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatikenraali Sami-Antti Takamaan mukaan Suomen ja Ruotsin erot sotilaallisessa voimassa eivät näy käytännön toiminnassa.

– Me olemme yhtä hyviä arktisissa olosuhteissa. Me olemme tottuneet taistelemaan pohjoisessa.

Harjoituksen suurin taistelu on vasta edessäpäin, mutta Takamaa uskoo tämän päivän yhteishyökkäyksen lisänneen suomalaisten ja ruotsalaisten kykyä yhteistoimintaan. Myös joukkojen siirtyminen pohjoiseen meni hyvin.

– Vielä ei ole mennyt pieleen mikään, kertoo Takamaa.

Ruotsin harjoitusjoukon johtaja prikaatikenraali Rickard Johanssonin mukaan yhteistoiminta Suomen kanssa on tärkeää.

– Kaikille jotka ottavat osaa harjoitukseen on tärkeää koota toiminta yhteen ja saada se toimimaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Puhumme vedestä, ruoasta, terveydenhuollosta, että sotilaat tulevat sisään.

”Onhan tämä Natolta viesti, että täällä harjoitellaan yhdessä”

Motivoitunut reserviläinen Jaakko Moisio pääsee taisteluharjoituksessa kertaamaan taistelupanssarivaunulla ajamista. Harjoitus on sujunut tähän asti hyvin, myös ulkomaalaisten sotilaiden kanssa yhteistyö toimii.

– Todella antoisaa ja tarpeellista koulutusta on ollut paljon.

Venäjän median mukaan myös itänaapurissa seurataan suurta harjoitusta tarkasti. Sami-Antti Takamaa arvelee pohjoisen aseman Natossa muuttuvan Suomen ja Ruotsin jäsenyyden myötä.

– Onhan tämä Natolta viesti, että täällä harjoitellaan yhdessä ja myöskin pohjoista aluetta puolustetaan.

Suomessa on huomattavasti suurempi reserviläisten ja sodanajan joukko kuin Ruotsissa. Ero syntyy Suomen puolustusvoimien yleisestä asevelvollisuudesta. Ruotsissa on nykyään valikoiva asevelvollisuus useiden vuosien asevelvollisuus tauon jälkeen.

Molemmilla mailla on laadukasta puolustuskalustoa. Suomella ei ole lainkaan sukellusveneitä, mikä on ruotsalaisen puolustusteollisuuden erityisala.

Sekä Suomi että Ruotsi ovat viime vuosina kasvattaneet puolustusbudjettejaan reippaasti, mutta erityisesti Ruotsissa menojen lisäys on ollut viime vuosina huimaa.

Enontekiöllä harjoittelee parhaillaan yli neljä tuhatta sotilasta. Katso koko verkkolähetys Enontekiöltä.

5.3.2024 klo 15:18 Korjattu puhekielisyys ”ollaan” ”olemme”.

5.3.2024 klo 14:44 Täydennetty Rickard Johanssonin kommenttia ja korjattu Johanssonin ja Takamaan nimet.

5.3.2024 klo 13:47 Otsikko päivitetty.

5.3.2024 klo 13:37 Lisätty Sami-Antti Takamaan, Rickard Johanssonin ja Jaakko Moision kommentit suorasta lähetyksestä.