Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tekstiilijäte taipuu näppärästi uudenlaiseen käyttöön – näin syntyy vetoa estävä viimamakkara

Oulun kierrätyskeskus Likellä ideoidaan uutta käyttöä kotitalouksista kerätyille tekstiileille. Viime vuonna poistotekstiiliä kertyi yli 200 000 kiloa.

Vanhoista farkuista syntyy hetkessä vaikkapa viimamakkara. Liken varastotyöntekijä Tuula Meriläinen näyttää, miten homma hoituu. Video: Paulus Markkula / Yle

Kulahtanutta villapaitaa ei kannata heittää pois, vaan siitä voi tuunata vaikkapa kissalle pedin. Näin on tehty Oulun kierrätyskeskus Likellä, jossa kaiken aikaa ideoidaan ja kehitellään uusia käyttötarkoituksia kotitalouksista kerätyille poistotekstiileille.

Liken työnjohtaja Mika Inkala kertoo, että uusia ideoita on viime aikoina mietitty lemmikkien näkökulmasta. Keräykseen tuodusta materiaalista onkin valmistettu kissoille ja koirille lepopaikkojen lisäksi muun muassa asusteita ja leluja.

– Minä olen ällistynyt niistä kaikista ideoista, joita on jo syntynyt.

Likellä järjestettiin viime viikolla non stop -käsityöpaja, jossa asiakkaat saivat työstää itselleen viimamakkaran. Se on kankaasta ommeltu pötkylä, joka pysäyttää vedon ulko-oven alta. Itse tehtyä kangasmakkaraa voi käyttää myös esimerkiksi niska- tai sohvatyynynä.

Ompelutöitä varten Likellä on kunnostettu ja huollatettu käyttökuntoon 1960- ja 70-luvun ompelukoneita.

Likke innostaa ja kannustaa myös asiakkaitaan uusiotuotteiden valmistukseen joko oman mallin mukaan tai Liken tarjoamien valmiiden ohjeiden perusteella.

– Jos ylimääräisiä tekstiilejä on kertynyt, jokainen voisi miettiä siellä kotona, onko itsellä taitoa ja halua tehdä niistä jotakin. Ympäristöä säästetään jo sillä, että materiaalia ei tarvitse kuljettaa paikasta toiseen, Inkala hoksauttaa.

Käyttökelpoinen poimitaan talteen

Likke on osa jätehuoltoyhtiö Kiertokaarta, joka keräsi viime vuonna yhteensä hieman yli 200 000 kiloa poistotekstiiliä. Työnjohtaja Mika Inkala arvioi, että määrä nousee tänä vuonna noin 250 000 kiloon.

Likellä lajitellaan kaikki kierrätystekstiilit ja poimitaan käsin niiden joukosta ne, jotka kelpaavat vielä käyttöön.

Osa materiaalista hyödynnetään uusien tekstiilien raaka-aineena ja osa myydään sellaisenaan uudelleen käytettäväksi. Vain murto-osa hylätään ja hyödynnetään energian tuotannossa Laanilan ekovoimalassa.

Jätelaki on viime vuoden alusta lähtien velvoittanut kunnat keräämään asukkaiden käytöstä poistetut tekstiilit. Tekstiilijätteet pitää lajitella erilleen muusta jätteestä.