Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Saariselällä halutaan irti mummotunturin maineesta – ”Ystävät sanoivat, että ethän sinä nyt vielä niin vanha ole”

Kotimaisten matkailijoiden keskuudessa on jo pitkään ollut näkemys, että Saariselän matkailukeskus on ikääntyvien humppahelvetti. Nyt asiaan halutaan muutosta yhteistyöllä.

Saariselän kyläraitti.
Saariselkä tunnetaan profiililtaan hieman vanhemman väen murtomaahiihdon keskuksena. Alueen toimijat haluavat monipuolistaa tätä kuvaa. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Kesällä Santa's Hotels Saariselän hotellinjohtajaksi saapuneella My Mannerilla on tuore henkilökohtainen kokemus Saariselän maineesta mummotunturina. Kertoessaan lähtevänsä Saariselälle töihin, kaverit ilkkuvat hänelle.

– Ystävät sanoivat tosissaan, että ethän sinä nyt vielä niin vanha ole, että eläkeputkeen lähtisit. Olen kyllä huomannut, että täällä on vähän vanhempaa väkeä, mutta hyvin viriiliä porukkaa, My Manner sanoo.

Mannerin mukaan Saariselällä ikäjakaumaa on tasoittanut varsinkin ulkomaalaisten matkailijoiden määrän kasvu. Manner kuitenkin myöntää kotimaisten vieraiden olevan vähän vanhempaa väkeä kuin esimerkiksi Levillä. Mannerin mielestä ei pidä missään nimessä ylenkatsoa ikääntyneitä, vaan on pyrittävä tasapainoon niin, että kaikki viihtyvät. Yhteistyö on Mannerin mukaan välttämätöntä.

Nainen portailla
My Manner haluaa Saariselkä-brändin yhtä vaikuttavaksi ja näkyväksi kuin esimerkiksi Levin ja Ylläksen vastaavat ovat. Kuva: Jarmo Siivikko / Yle

My Manner ja Saariselän vanhin yrittäjä Antero Ylävaara löysivät toisensa tänä keväänä ja he järjestävät yhdessä teemailtoja ja tapahtumia matkailijoille. My Manner haluaa mukaan myös muitakin.

– Nyt teemme tätä kaksin, mutta olemme ottaneet huomioon muutkin. Emme halua päällekkäisiä tapahtumia ja kilpailla siten samoista asiakkaista, sanoo My Manner.

Mannerin mukaan nyt olisi tärkeintä päättää, että yhteisen Saariselän puolesta aletaan tehdä asioita.

Vanha maine

Saariselän maine humppakukkulana on vanhempaa perua, mutta se nousee yhä esiin lomakeskuksista puhuttaessa. Yksi syy tähän on ollut iltaohjelmiston tanssimusiikkipainotteisuus varsinkin Saariselän Tunturihotellissa. Souvarit esiintyjänä on ollut ja on edelleenkin kova sana parketilla tanssi-iltoina.

Toinen syy maineeseen on yksinkertaisesti se, että aikanaan sieltä loma-asuntoja hankkineet ihmiset ovat jo eläkkeellä tai sen kynnyksellä. Vanhempi sukupolvi on hankkinut majat, eikä nuorempi sukupolvi ehkä ole heti ensimmäisenä halunnut Saariselälle lomille. Ajan ja koronan myötä tämäkin asia on tasoittunut.

– Onhan täällä nytkin kaiken ikäistä porukkaa, vanhemmat ovat saaneet lapset ja lapsenlapset mukaan enemmän kuin ennen. Nyt luonnossa liikkuminen ja luontomatkailu yleensäkin ovat myös nuorten suosiossa, sanoo Manner.

Korona opetti suomalaiset matkailemaan kotimaassa ja kelomajoilla oli taas käyttöä tukikohtana. Nuori väki rantautuu jälleen mäelle, mutta nyt heillekin tarvitaan iltaohjelmaa.

Yhteistyöllä jokaiselle jotakin

Saariselkää vaivaa hotellinjohtaja My Mannerin mielestä toimintojen pirstaleisuus. Toimijat tekevät työtään kuten ennenkin, omissa kuplissaan. Kaikkia yhdistävä Saariselkä-brändi ei nouse esiin ensimmäisenä. Mannerin mielestä pitäisi päästä keskinäisestä kyräilystä.

– Nyt ajatellaan vielä ehkä liikaa niin, että pahin kilpailija on tuossa vieressä samalla mäellä. Minun mielestäni pahimmat kilpailijat ovat kuitenkin muut keskukset Levi, Ylläs ja vaikkapa Pyhä, niille meidän on pärjättävä.

Manner näkee, että kun matkailija saadaan tekemään päätös tulla Saariselälle, kaikki alueen toimijat hyötyvät. Se vaatii Mannerin mukaan yhteistyötä ja halua kehittää Saariselkää brändinä muiden tunturikeskusten rinnalle. Nyt Saariselkä on jäänyt takamatkalle.

Pieniä askelia

Tuore hotellinjohtaja My Manner ja Saariselän alueen vanhin yrittäjä Antero Ylävaara ovat virittäneet yhteistyötä, aluksi keskenään, tarjotakseen matkailijoille luonnon ja liikunnan lisäksi muita elämyksiä seitsemänä päivänä viikossa. Yhdessä he ovat kehittäneet konseptin, jossa mukana ovat lappilainen ruoka, erilaiset tapahtumaillat ja tanssit.

Ylävaara näkee yhteistyön ainoana mahdollisuutena kiillottaa Saariselän kilpeä kun kilpaillaan muiden hiihtokeskusten kanssa.

Mies rakennustyömaalla
– Meidän pitää keskittää voimavaroja, jos haluamme saada alueelle erilaisia isoja ja pieniä valovoimaisia tapahtumia, jotka on kohdennettu eri asiakasryhmille, sanoo Ylävaara. Kuva: Jarmo Siivikko / Yle

Ylävaara sanoo yhteistyön Santa's hotellien kanssa olevan ensimmäinen askel uuteen yhteistyön aikaan Saariselällä. My Manner on samoilla linjoilla. Ensimmäiset askeleet on otettu ja uudet avaukset ovat tervetulleita.

He kutsuvat kaikki mukaan tekemään yhteistyötä Saariselkä-brändin kirkastamiseksi. Parivaljakko toivoo, että tuloksia yhteistyöstä nähtäisiin jo tulevana ruskasesonkina.