Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Armilan terveysasemalle on löytynyt väistötilat Lappeenrannassa – toiminta hajautuu väliaikaisesti

Osa toiminnoista saatetaan siirtää konttimoduuleihin, jotka rakennetaan keskussairaalan alueelle. Hyvinvointialue vuokraa tiloja myös muualta.

Armilan terveysasema kevättalven auringossa.
Lappeenrannan Armilan terveysaseman toiminta siirtyy väliaikaisiin tiloihin näillä näkymin tämän vuoden aikana. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen Armilan terveysasemalle on löytynyt väistötilat Lappeenrannassa.

Hyvinvointialueen johtajan Sally Leskisen mukaan toimintoja sijoitetaan vuokrattaviin kiinteistöihin sekä konttimoduuleihin. Moduulit tulevat keskussairaalan alueelle.

Armilasta lähtevät kaikki hyvinvointialueen palvelut. Siellä on esimerkiksi lääkäreiden ja hoitajien vastaanottoja sekä vuodeosastoja.

Ne saattavat päästä väistötiloihin vielä vuoden 2024 aikana.

Päätöksiä keväällä

Leskinen on tässä vaiheessa vielä niukkasanainen siitä, mitä palveluja hyvinvointialue siirtää Armilasta minnekin. Aluehallitus päättää muutosta joko maaliskuun 20. päivä tai huhtikuun 3. päivä.

– Tiedämme, että keskussairaalan A-tornissa on ainakin tilaa yhdelle osastolle, joka sitten sieltä Armilasta siirtyy, Leskinen sanoo.

Tyhjiä vuoteita Armilan terveysaseman kuntoutuskeskuksessa.
Vuodeosastotoiminta siirtyy Armilasta muualle. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Armilan terveysaseman lääkäreiden ja hoitajien vastaanotot voisivat siirtyä väliaikaisesti keskussairaalan alueelle. Vastaanotot voisivat hyödyntää keskussairaalan kuvantamis- ja laboratoriopalveluja.

Mahdollista on myös, että vuodeosastotoimintaa siirtyy keskussairaalalle moduuleihin.

Hyvinvointialueen johtaja Sally Leskinen kertoo konttimoduuleista, joihin osa toiminnoista voitaisiin siirtää.

Vuodeosastopaikkojen määrä vähenee. Hyvinvointialue nimittäin lakkauttaa Armilassa tällä hetkellä sijaitsevan kuntouttavan osasto 7:n.

Armilan hammashoitola siirtyy keskussairaalan kunnostettuun A-torniin. Siellä hammashoidolle on pysyvät tilat. Torniin siirtyy Armilan alueelta myös lasten fysio- ja toimintaterapia.

Vuokraneuvotteluja

Hyvinvointialue on Armilassa Lappeenrannan kaupungin vuokralaisena. Hyvinvointialue neuvottelee kaupungin kanssa vuokrasopimuksen irtosanomisesta.

Leskisen mukaan tavoitteena on, ettei hyvinvointialueen tarvitse maksaa vuokraa yhtä aikaa Armilassa ja väistötiloissa.

Vanhuksia tuoleilla hoitajan jututtaessa heitä Armilan terveysaseman kuntoutuskeskuksessa.
Armilassa on kuntouttavaa toimintaa. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Uusi sote-keskus suunnitteilla

Armilan palvelut muuttavat väistötiloihin sisäilmaongelmien takia. Toiminta on väistötiloissa niin kauan, kunnes uusi sote-keskus rakentuu.

– Hajauttaminen on väliaikainen ratkaisu. Tarvitsemme tämän vuoden aikana päätöksen siitä, että uusi Armila lähdetään rakentamaan, Leskinen sanoo.

Tavoitteena on, että uusi sote-keskus olisi käytössä vuonna 2027 tai 2028. Päätöstä uuden sote-keskuksen paikasta ei vielä ole.

Tervetuloa Armilaan! -kyltti Armilan terveysaseman edessä.
Armilassa on laajasti hyvinvointialueen palveluja. Kuva: Mikko Savolainen / Yle