Lukuisten hedelmien ja muiden ulkomaisten tuoretuotteiden tuonti Suomeen mutkistuu ensi maanantaista lähtien, kun ammattiliittojen ilmoittama poliittinen lakko sulkee satamien tavaraliikenteen kahden viikon ajaksi.
Niiden tuonti Suomeen ei kuitenkaan pysähdy lakon aikana, vaan keskusliikkeet hoitavat ne kauppoihin ja asiakkaille edelleenkin meriteitse, mutta normaalista poikkeavalla tavalla.
– Käytännössä kiireellisimmät, nopeasti pilaantuvat tuotteet, kuten hedelmät, vihannekset, tuontijuustot ja vastaavat pyritään hoitamaan Suomeen siten, että lastikontit rahdataan laivoissa vetoauton kanssa, jolloin lastit saadaan ajettua laivoista satamassa ulos ilman satamahenkilöstön apua. Näin tuotteet saadaan hoidettua jakeluun Suomessa, kertoo Keskon logistiikkajohtaja Jyrki Tomminen.
Tommisen mukaan näin on toimittu aikaisempienkin satamalakkojen aikana ja hän uskoo, että näin pystytään toimimaan nytkin.
Normaalisti esimerkiksi banaanikontit lastaan laivaan ilman vetoautoa ja Suomen päässä satamahenkilöstö siirtää kontit laivasta maihin, josta täällä odottavat vetoautot nappaavat ne ajettavaksi varastolle.
80% jo suomalaista ruokaa
Tomminen uskoo, että poikkeusjärjestelyiden ansiosta tuotteiden saatavuus säilyy kaupoissa suhteellisen normaalina.
– Kuluttaja ei välttämättä huomaa muutoksia, mutta toki tilanne voi vaihdella kaupoittain.
– Tuotteita on varmasti laajasti saatavilla ja tuskin suurempia puutteita ilmenee. Arvio perustuu siihen, miten on aikaisemmin kyetty toimimaan satamalakkojen aikana. Silloinkaan ei ole esiintynyt suurempia puutteita, Tomminen korostaa.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho toteaa, että lakkotoimet vaikuttavat yksittäisten tuotteiden saatavuuteen, mutta lähtökohtaisesti asiakkaille löytyy kaupasta korvaavia tuotteita.
– Suomen elintarviketuotannon korkea omavaraisuusaste tukee päivittäistavaroiden saatavuutta hyvin tämän kaltaisissa poikkeustilanteissa. Asiakkailla ei ole syytä huoleen, ruoka ei lopu myymälöistämme, Päällysaho vakuuttaa.
Keskon Tommisen mukaan ruokakaupoissa myytävästä ruuasta noin 80 prosenttia on tuotettu Suomessa. Tuonnin merkitys asiakkaalle on melko rajallinen.
– Me pyrimme nyt myös kiirehtimään tuontikuljetuksia Suomeen ja tyhjentämään satamia mahdollisimman laajasti ennen lakon alkua, Tomminen kertoo.
Klo 16.34. Lisätty Sampo Päällysahon kommentit.