Syyttäjä vaatii lappeenrantalaisen koulun opettajalle sakkorangaistusta oppilaan pahoinpitelystä.
Asiasta kertovan Etelä-Saimaan mukaan tapaus sattui vuoden 2023 maaliskuussa.
Syytteen mukaan opettaja oli tehnyt 13-vuotiaalle lapselle ruumiillista väkivaltaa repimällä tämän selässä olleesta repusta, tarttumalla käsivarrella kaulan tai pään ympäriltä ja tämän jälkeen raahaamalla oppilasta hallintaotteessa perässään.
Oppilaalle aiheutui ainakin kipua ja nirhauma huuleen.
Opettaja on lehden mukaan myöntänyt menettelyn. Hän kertoi käyttäneensä voimakeinoja estääkseen oppilasta poistumasta paikalta. Hän kuitenkin kiisti satuttaneensa oppilasta tahallisesti.
Lehden mukaan opettajaa syytetään myös virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän mukaan hän oli kohdistanut oppilaaseen väkivaltaa tilanteessa, jossa voimakeinojen käyttämiselle ei ollut lain mukaisia edellytyksiä.
Syytteitä on käsitelty Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaatii opettajalle 40 päiväsakon suuruista sakkorangaistusta. Oikeus antaa asiassa tuomionsa myöhemmin.