Nuuskamuikkunen palaa vuotuiselta matkaltaan tutulle joen ylittävälle sillalle. Joki on kuivunut ja Nuuskamuikkusen paras ystävä Muumipeikko on kadonnut. Tästä alkaa Nuuskamuikkusen seikkailu läpi karuksi muuttuneen Muumilaakson.
Nuuskamuikkunen ottaa tehtäväkseen palauttaa Muumilaakso entiseen loistoonsa ja löytää Muumipeikko. Matkan varrella hän tapaa muun muassa muumien luojan Tove Janssonin tarinoista tuttuja hahmoja.
Torstaina julkaistu Nuuskamuikkunen – Muumilaakson melodia on norjalaispelistudio Hyper Gamesin kehittämä muumipeli. Pelintekijät kuvailevat peliä tarinarikkaaksi ja musikaaliseksi seikkailuksi, jossa päähenkilö Nuuskamuikkusen soittotaidoilla onkin suuri merkitys.
Vajaan päivän jälkeen pelialusta Steamin kautta peliä pelanneet ovat arvostelleet pelin erittäin myönteiseksi. Steamin lisäksi pelin voi ladata Nintendo Switch -konsolille.
Pelinkehittäjä Are Sundnes kertoi Svenska Ylen haastattelussa vuonna 2022, että muumit ovat tuttuja hahmoja myös Norjassa, jossa lapsuutta on suomalaisten tapaan vietetty muumikirjojen ja japanilaisen muumianimaatiosarjan parissa. Muumimukinkin saattaa löytää useasta norjalaiskodista.
Sundnes kertoi saaneensa ajatuksen peliin isyyslomallaan, kun hän luki pojalleen Janssonin muumiaiheista kuvakirjaa Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Aluksi ajatus oli tehdä kuvakirjaan perustuva mobiilipeli, mutta lopulta ajatus kehittyi Hyper Gamesin tiimin kanssa siihen, että Nuuskamuikkusesta tehdään pelin päähenkilö. Peliä on rakennettu vastaamaan Nuuskamuikkusen tutkivaa ja vaeltelevaa luonnetta.
Yhteydenpito muumien oikeudet omistavaan Moomin Charactersiin on Sundnesin mukaan ollut tiivistä. Yhtiö on ollut mukana koko kehitysprosessin ajan.
– Olen iloinen, että he ovat tiukkoja ja säilyttävät Tove Janssonin muumiuniversumin sellaisena kuin hän sen kuvaili, Sundnes sanoi.