Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kuusi lähihoitajaa voitti soteyhtiön palkkakiistassa – oikeus määräsi yhteensä kymmenien tuhansien eurojen korvaukset

Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan soteyhtiö Kolmostien terveyden olisi pitänyt alusta asti maksaa kanteen nostaneille työntekijöille parempaa palkkaa kuin se maksoi.

Tampereen oikeustalo kuvattu ulkoa. Kyltin päällä ja maassa on lunta.
Pirkanmaan käräjäoikeus antoi ratkaisun lähihoitajien palkkasaatavia koskevassa kiistassa perjantaina Tampereella. Arkistokuva. Kuva: Marko Melto / Yle

Soteyhtiö Kolmostien terveys joutuu maksamaan kuudelle lähihoitajalle yhteensä kymmenien tuhansien eurojen palkkasaatavat. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi ratkaisun palkkakiistassa perjantaina.

Käräjäoikeuden mukaan työnantaja rikkoi työsopimuslain mukaista tasapuolisen kohtelun velvoitetta ja siksi sen pitää maksaa vahingonkorvausta.

Oikeus määräsi Kolmostien terveyden maksamaan lähihoitajille palkkavahinkona yhteensä noin 59 000 euroa korkoineen. Korkein summa yhtä hoitajaa kohden on vajaat 12 000 euroa korkoineen.

Lisäksi soteyhtiön pitää korvata hoitajien oikeudenkäyntikuluja yhteensä runsaalla 40 000 eurolla.

Käräjäoikeuden ratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla Turun hovioikeuteen.

Samasta työstä vähemmän palkkaa

Kuusi hoitajaa haastoi Kolmostien terveyden oikeuteen, koska katsoi työnantajansa maksaneen heille vähemmän palkkaa kuin samaa työtä tekeville toisille hoitajille.

Lähihoitajat työskentelevät kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluyksikössä.

Kolmostien terveys on Pihlajalinnan ja Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteisyritys, joka tuottaa Parkanon ja Kihniön sosiaali- ja terveyspalvelut. Terveysyhtiö Pihlajalinna omistaa yhteisyrityksestä 96 prosenttia ja Pirkanmaan hyvinvointialue loput.

Taustalla liikkeen luovutus

Kiistan taustalla on se, että osa Kolmostien terveyden lähihoitajista on siirtynyt nykyiselle työnantajalle Parkanon kaupungilta liikkeen luovutuksessa vuonna 2015. Kanteen nostaneet hoitajat katsoivat, että työnantajan olisi pitänyt ryhtyä viipymättä yhdenmukaistamaan palkat.

Kolmostien terveys taas vaati käräjäoikeutta hylkäämään kanteen. Yhtiö katsoi, että palkkaeroille oli hyväksyttäviä syitä.

Käräjäoikeus kallistui hoitajien kannalle. Oikeuden mukaan yhtiön olisi pitänyt maksaa uusille työntekijöille alusta asti parempaa palkkaa kuin se maksoi.

Oikeus katsoi, että mitään estettä yhdenmukaisen palkan maksamiselle ei kantajia palkattaessa ole ollut.

Oikeuden mukaan palkkaerot eivät ole vieläkään kokonaan poistuneet, vaikka kanteen nostaneiden hoitajien palkkaamisesta on kulunut jo vuosia ja vaikka asia olisi ollut helposti hoidettavissa.

Pirkanmaan käräjäoikeus käsittelee parhaillaan toista vastaavanlaista palkkakiistaa. Siinä kolme hoitajaa vaatii yhteensä lähes 50 000 euroa Ikipihlaja Sofiahovi oy:ltä Mänttä-Vilppulassa.