Helsingissä murjotaan parhaillaan maan tasalle esimerkiksi Aktian taloa Mannerheimintiellä, Jätkäsaaren bunkkeria ja Kampin metroaseman vanhaa lippuhallia.
Katukuvasta on kadonnut aiemmin tänä vuonna myös Töölön sairaalan tapaturma-asema.
– Seuraan tätä purkuvimmaa syvällä kauhulla. Rakennusten myötä häviää paljon sellaista yhteistä muistia ja kulttuuriperintöä. Myös purkamisesta aiheutuvat ilmastopäästöt ovat valtavat, Aalto-yliopiston arkkitehtuurihistorian ja restauroinnin professori Panu Savolainen sanoo ja huokaa.
Monia viime vuosien aikana purkutuomion saanutta rakennusta yhdistää se, että ne on suunniteltu 1960-luvulla. Aikakautena, jonka arkkitehtuurin ihanteet olivat pelkistettyjä ja betonisia.
– Rakennus on aina 60-vuotiaana arvostuskuopassaan. Tässä on sellainen kaava, että sen ikäistä rakennusta pidetään yleensä kamalan rumana.
Hän muistuttaa, että 1960-luvulla lekan alle joutuivat monet vuosisadan taitteen jugendia ja uusrenessanssia edustavat rakennukset, kuten Norrménin talo. Se purettiin Alvar Aallon suunnitteleman Enso-Gutzeitin pääkonttorin tieltä Kauppatorin laidalta.
– Me tulemme itkemään näitä 1960-luvun purettuja rakennuksia ihan yhtä lailla, Savolainen ennustaa.
Rakennus on enemmän kuin ruma tai kaunis
Myös tutkija Anne Salminen Helsingin Kaupunginmuseosta toivoisi, että suomalaiset osaisivat katsoa 1960-luvun rakennuksia toisin.
– Että emme aina puhuisi vain kauniista ja rumasta, vaan siitä, että rakennuksiin liittyy monenlaisia arvoja. Oppisimme lukemaan rakennuksien sanomaa, kun kuljemme kaupungilla, hän sanoo.
Esimerkiksi Pohjola-talon voi Salmisen mukaan ajatella kuvaavan aikansa työkulttuuria ja toisaalta myös sitä kokemusta, jonka se on synnyttänyt vakuutusyhtiön asiakkaalle.
– Jykevä rakennus on itsessään ikään kuin vakuuttanut asiakastaan siitä, kuinka hyvässä turvassa hän on vakavaraisessa yhtiössä.
Professori Savolainen haluaa siteerata kollegaansa Matti Kuittista muistuttaessaan, että 1960-luvun arkkitehtuuria leimaava monotonisuus on myös yksi estetiikan muoto. ”Myyhän teknomusiikkikin.”
– Kehottaisin ihmisiä vertaamaan omaa ajatustaan taiteesta tai estetiikasta myös arkkitehtuurin ulkopuolelle muihin taiteenlajeihin. Se on hyvin avartava kokemus.
Ehkä silloin vaihtoehtoja on enemmän kuin ruma ja kaunis.