Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Treenaatko kipeillä lihaksilla? Vaarana vakava vamma

Edellisestä treenistä kipeytyneillä lihaksilla harjoittelu voi johtaa loukkaantumiseen tai jopa pysyvään haittaan.

Liikunnan jälkeinen lihaskipu on normaalia, mutta se on syytä ottaa vakavasti ja antaa lihaksen levätä ennen uutta samantyyppistä rasitusta. Video: Jaana Polamo / Yle

Urheilun jälkeinen lihaskipu on monelle tuttua. Kova tai tavallisuudesta poikkeava treeni voi aiheuttaa viivästynyttä lihaskipua. Se johtuu lihaksen mikrovaurioista ja siihen liittyvästä tulehdusreaktiosta.

Kipu kestää yleensä yhdestä kolmeen päivään, joskus jopa viikon. Jos kipeys tai arkuus on voimakasta, on lihaksen syytä antaa levätä ennen uutta, samanlaista harjoitusta.

Jyväskylän yliopiston liikuntalääketieteen professorin Jari Parkkarin mukaan lihaksen asentotunto ei ole silloin normaali eikä sen koordinaatio toimi.

– Kun lihaksen pitäisi supistua, se voikin olla vielä rentoutumisvaiheessa ja päinvastoin. Siinä on riski, varsinkin jos on isoja painoja harjoituksessa, että tulee lihas- tai jopa jännerepeämä, sanoo Parkkari, joka on myös liikunta- ja urheilulääketieteeseen erikoistunut lääkäri.

Parkkarin mukaan lihaksen tulehdustila aiheuttaa myös lihaksen voimantuoton heikkenemistä ja repeämä voi tulla myös sitä kautta.

Takareiden lihasrepeymän aiheuttama mustelma peittää koko reiden ja osan pohjetta. Kuvan reunoilla on kuntosalin painoja. Kuva on useamman kuvan yhdistelmä.
Lihasrepeämän täytyy antaa parantua rauhassa. Jos lihasta lähtee rasittamaan liian nopeasti, voi repeämä suurentua ja lihas jäädä heikoksi. Silloin on vaarana, että se repeää uudelleen. Kuva: Yle / Titta Puurunen & Jani Aarnio & Jaana Polamo

Lapsilla ja nuorilla lihas- ja jännerepeämät ovat harvinaisia, mutta iän karttuessa loukkaantumisen riski kasvaa. Moni kuntoliikkujakin tekee virheen treenaamalla kipeytyneillä lihaksilla.

– Iän myötä riski lihasvammalle kasvaa. Riittävän peruskunnon, lihasten käyttämisen, palautumisen, levon ja huollon sekä hyvän ravinnon ja nesteytyksen myötä tällaiset vammat voitaisiin välttää, kertoo Parkkari.

Riskinä loppuiän vahinko

Lihas on yleensä hyvä paranemaan, mutta kuntoutus täytyy tehdä huolella. Lihasrepeämä parantuu tavallisesti kolmen viikon aikana, mutta jänteen palautuminen vaatii moninkertaisen ajan.

Jännerepeämästä voi jäädä pysyvä haitta.

– Myös useimmat jännevammat hoidetaan nykyään ilman leikkausta. Jänteen täydellinen repeäminen urheilijalla vaatii kuitenkin yleensä leikkausta ja vajavaisesti kuntoutettuna siitä voi jäädä pysyvä haitta, sanoo Parkkari.

Jari Parkkari.
Erikoislääkäri Jari Parkkarin vastaanotolla lihasrepeämät ovat hyvin yleisiä vammoja. Niitä tulee myös esimerkiksi liukastuessa. Kuva: Titta Puurunen / Yle

Lihasrepeämän sattuessa on tärkeä, ettei revennyttä lihasta käytä lainkaan kolmesta viiteen päivään riippuen repeämän koosta. Näin muodostuvasta arvesta tulee mahdollisimman pieni.

Sen jälkeen voi aloittaa lihaksen varovaisen venyttelyn ja vahvistamisen kivuttomasti.

Malttia treeneihin

Ennakoiminen ja kipeytyneiden lihaksen huolto on harjoittelussa tärkeää.

– Edellisestä treenistä kipeytyneitä lihaksia voi varovasti hieroa tai rullata. Myös kevyt liikunta, kuten kävely voi auttaa palautumista, sanoo Parkkari.

Eri lihasryhmien treenaaminen aina eri päivinä on suositeltavaa. Urheiluvalmennuksessakin tehdään harjoituksia sykleissä.

– Ensin saattaa olla lihaskuntoharjoitus, toisena päivänä aerobinen harjoitus ja seuraavana päivänä hermostollinen harjoitusohjelma. Neljäs päivä saattaa olla lepopäivä, jolloin lihasvoimaharjoitus tulee vasta neljän päivän kuluttua, Parkkari kertoo.