Seiväshyppääjä Wilma Murto on kertonut lisätietoa loukkaantumisestaan. Murto jätti kesken MM-hallikisat maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Glasgow'ssa. Murto oli aiemmin kertonut kärsineensä kivusta akillesjänteessä, mutta nyt hän avasi tarkempaa diagnoosia Instagram-tilillään.
– Akilleksesta löytyi pieni repeämä. Kuulostaa pahalta omaankin korvaan, mutta samalla mieli on rauhallinen ja olo luottavainen. Tarinasta tulee parempi, kun draamassa on kaarta, Murto kirjoitti Instagram-tilillään.
Murto kuvailee taputtaneensa itseään olalle, että keskeytti MM-finaalin. Hän on kiitollinen ympärillään olevista ammattilaisista.
– Tähänastisella urallani on oltu pahemmissakin paikoissa, ja uskallan sanoa, että niistä on selvitty aina yli odotusten, Murto kirjoittaa.
– Treenit rullaa, aurinko paistaa ja kesään on sopivasti aikaa.
Wilma Murron manageri Tero Heiska kertoi Yle Urheilulle Murron päivityksen jälkeen, että Murron on yhä tarkoitus aloittaa kilpailukausi toukokuussa Timanttiliigassa. Qatarissa Dohassa kilpaillaan 10. toukokuuta. Sen jälkeen on vielä kahtena viikkona peräkkäin Timanttiliigan kilpailut Marokossa Rabatissa ja Marrakeshissa 19. toukokuuta sekä Yhdysvalloissa Eugenessa 25. toukokuuta.
Heiskan mukaan Dohassa kilpailemisesta on alustavasti sovittu.
– Pohdimme vielä, onko kaikki kolme Timanttiliigan kilpailua liikaa. Joka tapauksessa kilpailukausi on alkamassa suunnitelman mukaan toukokuussa, Heiska sanoo.
Murto oli Glasgow'n MM-finaalissa vaikeuksissa ennen keskeyttämispäätöstään. Hän ylitti aloituskorkeutensa 455 kolmannellaan. Seuraavaa korkeutta hän ei lähtenyt enää ylittämään. Murto valitteli tuoreeltaan kipua akillesjänteessä.
– Jokaisen hypyn jälkeen oli pientä puntarointia, kannattaako ja pystyykö. Laji on sellainen, ettei isoin riski ole se pieni kipu, vaan myös se, että jos vähän haparoi, hypyssä itsessään voi käydä jotain. Kun klenkkasin patjalta alas kolmannen hypyn jälkeen, totesin, ettei kannata enää jatkaa, Murto sanoi Yle Urheilulle.
Murron loukkaantumisen taustalla oli MM-kisoja edeltävä kilpailu Ranskan Rouenissa.
– Wilma meni sinne aivan oireettomana ja palasi akillesvaivan kanssa Suomeen. Se tarkoittaa, että siihen paikkaan ei enää palata, Tero Heiska kommentoi MM-finaalin jälkeen Yle Urheilulle maaliskuun alussa.
Managerin mukaan itse tapahtumassa ei ollut mitään vikaa, mutta seiväshyppääjille räätälöity alusta oli hänen mukaansa harvinaisen pompottava, mikä aiheutti Murrollekin isoja haasteita vauhtijuoksun ja askelmerkin kanssa – ja kuormitti akillesjänteitä niin, että niistä toinen kipeytyi.
– Hallialustat ovat usein kuhunkin kisaan erikseen rakennettavia suorituspaikkoja, mikä tarkoittaa, että ne saattavat olla keskenään hyvin erilaisia ja kuormittaa urheilijoiden tukielimistöä hyvinkin yllättävällä tavalla. Hallikisoissa on harvoin sellainen alusta, jolla kukin urheilija päivittäin treenaa ja jolla hän on tottunut juoksemaan.
Wilma Murto, 25, voitti viime vuonna seiväshypyssä MM-pronssia Budapestissä sekä EM-hallikultaa Istanbulissa. Vuonna 2022 Murto voitti Euroopan mestaruuden Berliinissä. Tänä vuonna yleisurheilussa on iso arvokisavuosi. EM-kisat järjestetään kesäkuun alussa Pariisissa. Olympialaiset kilpaillaan Pariisissa heinä-elokuussa.
Päivitetty kello 16.47. Lisätty Tero Heiskan kommentti kilpailukalenterista.