Matkailu

Piilotettu helmi

Nykyaikaisen infran ansiosta Suomu-tunturin päälle voidaan tulevaisuudessa rakentaa hissejä, hotelleja tai lasi-igluja.

Teksti, kuvat ja videot:Taina Nuutinen-Kallio
Editointi ja taitto:Kati Siponmaa
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomulla on neljä hiihtohissiä, eikä jonoja ole kiivaimmillakaan viikoilla haitaksi asti. Sekaan mahtuisi muitakin kuin Suomu-tunturin uskollisia ystäviä.

Oululainen Piia Simola on kulkenut Suomulla lapsesta saakka yhdessä vanhempiensa kanssa. Nyt mukana kulkevat myös tyttäret Saaga ja Aava.

Nainen katsoo kameraan laskettelukypärä päässä.
Nainen katsoo kameraan laskettelukypärä päässä.

Simola ei usko Suomun olevan kovinkaan tunnettu verrattuna muihin laskettelukeskuksiin. Hän näkee paikalla olevan monia hyviä puolia, joita voisi tuoda paremmin esille.

Suomu on piilossa oleva helmi, jota monikaan ei tiedä. Täällä on upea luonto ja kaikki mitä hiihtokeskukselta voi odottaa.

Piia Simola

Suomun kehittäminen on ollut viime aikoina pitkälti vuonna 2015 hiihtokeskuksen hotelleineen ostaneen yrittäjän Kari Tirkkosen sekä alueen aktiivisten mökkiläisten harteilla. Nyt Suomun kehittämistä varten on perustettu työryhmä, johon kuuluu yrittäjien ja mökkiläisten lisäksi myös Kemijärven kaupunki.

Suomutunturin sijainti Lapissa
Suomu-tunturi sijaitsee 45 kilometrin päässä Kemijärven kaupungista. Kuva: Riikka Tähtinen / Yle, ©Mapcreator.io | OSM.org

Töyssyinen alku

Matkatoimistoyrittäjänä toimineen Kari Tirkkosen polku hiihtokeskus- ja hotelliyrittäjänä oli aluksi töyssyinen, sillä ihan alkutaipaleella häneltä paloi hotelli. Kun uusi hotelli saatiin pystyyn, vei koronavuodet kohta liiketoiminnan minimiin.

Tulipalo tuhosi hotelli Suomu-tunturin vuonna 2015. Yrittäjä Kari Tirkkosta syytettiin törkeästä petoksesta ja sähköturvallisuusmääräysten rikkomisesta. Vakuutusyhtiön tarkastajaa taas syytettiin luottamusaseman väärinkäytöstä. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet.

Oikeus totesi muun muassa, että palon syttymissyy ja -paikka jäivät epäselväksi mutta ne eivät voineet olla syyttäjän väitteen mukaisia. Oikeuden mukaan asian arviointia vaikeutti puutteellisesti suoritettu palonsyyntutkinta.

Uuden hotellin rakentaminen aloitettiin vuonna 2017.

Itä-Suomulle lumetusjärjestelmä?

Viime aikoina Tirkkonen on panostanut hiihtokeskukseen muun muassa hankkimalla lumetusjärjestelmän eturinteisiin, sähköistämällä rinnettä ja hankkimalla uudet pumppaamot lumetusjärjestelmän venttiiliasemille.

– Olemme saaneet rinteen infrastruktuurin aika hyvälle mallille. Nyt tunturin päälle voidaan rakentaa mitä vain tulevaisuudessa halutaan. Esimerkiksi hissejä, hotelleja tai lasi-igluja, Tirkkonen kertoo.

Mies katsoo kameraan.
Mies katsoo kameraan.

Kari Tirkkosen mukaan ulkomaalaiset turistit ovat Suomulla volyymiasiakkaita, joita kotimaiset matkailijat täydentävät.

Murtomaahiihdon puolella täällä on ollut selkeää kasvua. Myös Itä-Suomun loivat, perheystävälliset rinteet kiinnostavat.

Kari Tirkkonen, yrittäjä

Kemijärvellä on viime vuonna aloitettu reittimatkailun kehittämishanke, jonka tavoitteena on rakentaa Kemijärven ja Suomun alueella muun muassa vaellus- ja pyöräilyreittejä.

Reitit voisivat houkutella alueelle enemmän kävijöitä ja laajentaa matkailusesonkia sulan maan aikaan.

Kemijärven kaupungin elinvoimajohtaja Anne Karppisen mukaan neuvotteluja mahdollisen rahoittajan kanssa on käyty, mutta rahoitus ei ole vielä varmistunut. Noin 250 000 euron hintaiseen hankkeeseen yritetään saada rahoitusta EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastolta.

– Reittejä aletaan kunnostaa kesällä, kunhan saamme rahoituspäätöksen, Karppinen sanoo.

Suomun historiaa: 1965 perustettiin hiihtokeskus

Suomun rinteillä on lasketeltu jo vuodesta 1965 lähtien, kun kemijärveläinen Martti Kinnunen alkoi kehittää Suomua.

Ensimmäinen hissi ja kahvila avattiin talvella 1966. Pian tämän jälkeen avattiin kotaravintola ja hotelli.

1970-luvun Hotdog-hiihto

1970-luvulla Suomulla harrastettiin ”HotDog -hiihtoa”. Laji tunnetaan nykyään freestylenä.

Suomen ensimmäinen freestyle-leiri oli Suomulla 1978 ja Suomulla on järjestetty paljon freestyle-kisoja.

Suomu oli suosittu laskettelukeskus, jossa oli vilkasta iltaelämää.

1990-luvun lama ja konkurssi

1990-luvun laman myötä Martti Kinnusen luotsaama Suomu meni konkurssiin ja jäi tuuliajolle.

Tämän jälkeen hiihtokeskusta pyöritti tappiollisesti konkurssipesä, sitten espanjalaiset yrittäjät ja Spede Pasanen.

2000-luvulla omistajat vaihtuivat

Hiihtokeskusta pyöritti myös Venäjän kasinoista tunnettu Pekka Salmi sekä kiinteistösijoittaja Ahti Vilppula.

Vuonna 2015 yrittäjä Kari Tirkkonen osti hiihtokeskuksen Vilppulalta ja on kehittänyt toimintaa siitä lähtien.

Rinneprofiilista kiitosta

Suomun hiihtokeskuksen talvikausi alkaa yleensä marraskuussa, jolloin Suomulle saapuu kansainvälisiä alppihiihtojoukkueita harjoittelemaan. Suomun eturinteiden rinneprofiili on niin vaativa, että siellä pidetään kansainvälisiä alppihiihtokilpailuja pujottelussa.

Kari Tirkkosen mukaan alppihiihtäjät arvostavat harjoittelun helppoutta. Sitä, että he pääsevät helposti hissiin ja laskemaan. Suomun kisarinteiden hisseihin on hotellista matkaa noin 50 metriä.

Kolme laskettelijaa seisovat sauvat kädessä.
Bruce ja Katariina Wareham sekä Niina Holappa pitävät Suomun rinteiden tarjoamista haasteista. Heidän mukaansa etenkin eturinteet sopivat urheilullisille laskijoille. Itä-Suomun puolen rinteet ovat loivempia ja sopivat esimerkiksi lapsiperheille. Kuva: Taina Nuutinen-kallio / Yle

Alppihiihtäjien jälkeen Suomulle saapuvat britit, joiden määrä Suomulla on kasvanut.

– Siitä eteenpäin meille saapuu ranskalaisia, italialaisia ja saksalaisia, joista ranskalaisia on eniten. Myös aasialaisia on palannut koronavuosien jälkeen, Tirkkonen luettelee.

Mökit ovat vanhoja

Suomun kehittäminen vaatii myös majoituskapasiteetin lisäämistä. Esimerkiksi Tirkkosen hotellissa on ollut alkutalven ihan täyttä.

Hotellin lisäksi Suomulla on mökkejä, joita Jenny Lahtela välittää yrityksensä Suomun mökkien kautta. Lahtelan arvion mukaan tällä hetkellä alueen majoituskapasiteetti on riittävä ainakin määrällisesti.

– Mökeissä on kaiken kaikkiaan melkein 500 vuodepaikkaa.

Mökkikanta on vanhaa, mutta Lahtelan mukaan omistajat ovat päivittäneet mökkejään remonteilla vastaamaan nykyajan vaatimuksia.

Toisaalta Lahtela toivoo, että Suomu kehittyisi maltillisesti niin, että sen rauha, hiljaisuus ja omaleimaisuus säilyisivät.

– Kaikki matkailijat eivät hae matkaltaan sellaista, mitä he saavat vaikkapa Leviltä tai Pyhältä, hän pohtii.

Myös Kolmen polven hiihtoseurueella laskettelemassa ollut Piia Simola kiittelee Suomua erilaisuudesta.

Kemijärven kaupunki on kaavoittanut Suomulle vapaa-ajan tontteja. Kaupungin elinvoimajohtaja Anne Karppinen kertoo, että Kemijärvi on nostanut tonttimyynnin kärkiasiaksi esimerkiksi matkamessuilla.