Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Savonlinnan ja Kemin sairaaloiden pelastamiseksi perustettiin kansalaisaloite – aktiivit eivät halua pelata likaista peliä

Kansalaisaloitteen laatimiseen on osallistunut myös alueen kansanedustajia ja lakimiehiä.

Rakennuksen katoksen yllä oleva vanha ja ränsistynyt kyltti, jossa lukee Savonlinnan keskussairaala.
Savonlinnan keskussairaalan puolustamiseksi on perustettu Facebook-ryhmä, jossa on yli 3000 jäsentä. Kuva: Saara-Miira Kokkonen / Yle

Savonlinnan ja Kemin sairaaloiden tulevaisuus halutaan turvata kansalaisaloitteen voimin.

Tiistaina 12. maaliskuuta julkistettu kansalaisaloite on Savonlinnan alueen asukkaiden ja Kemin alueen poliitikoiden yhteisponnistus.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan kahdelle sairaalalle erityisrahoitusta ja tämän rahoituksen kirjaamista lakiin. Aloitteen mukaan erillinen rahoitus on välttämätön, jotta alueiden palveluiden saatavuus ja laatu voidaan turvata.

Savonlinnan sairaalaa puolustavan työryhmän vetäjä Kari Nuopposen mukaan aloitteen laatimisessa on kysytty neuvoja alueen kansanedustajilta ja lakimiehiltä.

– Juridiset kohdat on heidän tekemiä, että ne varmasti täyttäisivät kriteerit. Ainoa este sille, että päästään tällä eduskuntaan olisi se, ettei saataisi kasaan 50 000 nimeä.

Savonlinnassa sairaalaa puolustamaan on perustettu Facebook-ryhmä, jossa on jo yli 3 000 jäsentä. Ytimessä toimii työryhmä, joka on järjestäytynyt ajamaan asiaa monella tavalla. Työryhmä ei ole lähtemässä mukaan likaiseen peliin, vaan viesti pidetään positiivisena.

– Emme lähde negatiivisilla asioilla tai haukkumisella viemään tätä asiaa eteenpäin. Tuomme Savonlinnan sairaalaa ja sen vahvuuksia esiin.

Kansalaistilaisuudessa luvassa räväköitä kysymyksiä

Tammikuussa perustettu työryhmä on ollut yhteydessä paikallisiin päättäjiin ja yhteisöihin ja se järjestää myös kansalaistilaisuuksia, joista ensimmäinen on edessä keskiviikkona 20. maaliskuuta.

Tilaisuuteen on tulossa puhumaan useita Etelä-Savon hyvinvointialueen johtohenkilöitä, kuten hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.

– Asiantuntijat pitävät pienen alustuksen omilta alueiltaan ja niistä haasteista, mitä tällä hetkellä on. Sen jälkeen yleisö saa esittää räväköitä kysymyksiä, Nuopponen lupaa.

Savonlinnan aktiivit ovat keränneet sairaalan puolesta myös erillistä adressia, jossa on jo yli 10 000 nimeä.

Savonlinnan sairaalan puolesta on myös aiemmin julkaistu toinen kansalaisaloite, jossa on lähes 5 000 nimeä. Tämä kansalaisaloite ja sen ajajat toimivat erillään Nuopposen vetämästä ryhmästä.