Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

NHL-vahti Kaapo Kähkönen sai šokin – ja ilahtui: ”Hirvittävä ero pukukopin hengessä”

Kaapo Kähkönen iloitsee päästyään pois San Josesta. Suomalaisvahdin tulevaisuus on kuitenkin jossakin muualla kuin New Jerseyssä.

Kaapo Kähkönen New Jerseyn paidassa.
Kaapo Kähkönen siirtyi viime hetken pelaajakaupassa San Jose Sharksista New Jersey Devilsiin. Näin suomalaisvahti sai kaudelleen uuden alun. Kuva: Getty Images

Yle Urheilu tavoittaa Kaapo Kähkösen New Jerseystä aikaisin tiistaina paikallista aikaa.

Helsinkiläismaalivahti on käynyt edellisillan kuuman Rangers–Devils-paikalliskamppailun jälkeen hieronnassa ja on nyt kahvikupin äärellä valmiina reflektoimaan viime viikkojen ja kuukausien tapahtumia.

Kähkönen kaupattiin San Josesta New Jerseyyn viime perjantaina, joten kaikki itärannikolla on vielä uutta.

– Ensi kaudeksi ei ole sopimusta, joten luulen loppukauden menevän hotellissa. Katsotaan kauden jälkeen, mitä tehdään, Kähkönen kertoo asettautumisesta uuteen ympäristöön.

Ympäristön muutos ei olisi voinut tulla Kähköselle parempaan saumaan. Vain 16 ottelua voittaneen San Josen kausi on ollut umpisurkea Kähkösen hyvistä otteista huolimatta. San Jose hävisi joulu-tammikuussa kaksitoista ottelua putkeen.

Aiemmin syksyllä joukkue hävisi peräkkäiset kotiottelut lukemin 1–10 ja 2–10.

Kähkönen tiesi koko kauden, että hän oli kaupan.

– Se on silti šokki, kun sinut pyydetään GM:n toimistoon kuulemaan pelaajakaupasta, mutta otin sen kyllä hyvillä mielin vastaan. Tilanne ja touhu San Josessa oli niin surkeaa, Kähkönen kuvailee.

Vaikean viime kauden jälkeen Kähkönen sai – uskomatonta kyllä – San Josen turbulenssin keskellä uransa nousuun. Mestiksessä TuToa ja SM-liigassa Bluesia sekä Lukkoa edustanut Kähkönen joutui tutkimaan häviävän joukkueen takana sielunmaisemaansa todenteolla.

– Niin paljon tuli parin vuoden aikana turpaan, että opettaahan se. Siinä oppii itsestään ja oppii suhtautumaan asioihin eri tavalla, maalivahti pohtii.

– Ajatus siitä, että sitä peliä aletaan pelata ensimmäisestä sekunnista, iskee silmille lujaa. En voi ajatella, että voitetaan ehkä 5–0, enemminkin, että tässä on pelattava nolla, jos haluamme voittaa. Haihattelu kostautuu heti. Pitää vain tehdä oma hommansa, niin on tehnyt sen, minkä voi, Kähkönen filosofoi.

Kaapo Kähkönen NHL-jäillä.
Kaapo Kähkönen joutui San Josessa lohduttomaan tilanteeseen, mutta... Kuva: Getty Images
Kaapo Kähkönen torjuu New Jersey Devilsin paidassa.
...kauppa New Jerseyyn muutti kaiken. Kähkönen torjui heti kirkkaissa valoissa suurten panosten ottelussa New York Rangersia vastaan. Kuva: NHL via Getty Images

Kauppa muutti kaiken

Pelaajakauppa muutti hetkessä kaiken. Nyt Kähkönen edustaa New Jersey Devilsiä, joka lähti kauteen kovin odotuksin, mutta joka on joutunut ensimmäisen 60 ottelun aikana pettymään rajusti.

Joukkue on alisuorittanut, loukkaantumiset ovat hiekoittaneet tietä ja päävalmentaja Lindy Ruff saanut kenkää.

Matkaa pudotuspeliviivaan on kuitenkin vain kuusi pistettä, joten toisin kuin San Josella, Devilsin toivo elää.

– Hienoa päästä joukkueeseen, joka tappelee yhä paikasta pudotuspeleihin. Täällä peleillä on oikeasti merkitystä. Toivottavasti saadaan kunnon rutistus päälle.

Lienee sanomattakin selvää, että San Josessa ja New Jerseyssä tunnelma pukuhuoneessa on hieman erilainen.

– Pukukopin hengessä ja asenteessa on hirvittävä ero. Täällä kuitenkin puhutaan ihan oikeasta mahdollisuudesta ja sen huomaa kaikesta tekemisestä. Sen huomaa pelaajien asenteista ja ilmeistä sekä valmentajan (Travis Green) puolelta vaatimustasosta. Se on motivoivaa ja hienoa, Kähkönen intoilee.

Kaapo Kähkönen kertoo siirrostaan sekä valtavasta erosta San Joseen ja New Jerseyn pukukopeissa
Kuuntele alta, miten Kaapo Kähkönen kuvaili siirtoaan sekä eroa Sharksin ja Devilsin pukukopin hengessä.

Näyttöjä muille

Samaan aikaan, kun New Jersey ”pelasti” Kähkösen San Josesta, seuralla tuskin on suomalaisen varalle suuria suunnitelmia tulevaisuuteen.

Kähkösen lisäksi GM Tom Fitzgerald hankki Montrealista kaiken kokeneen maalivahdin Jake Allenin. Allenin sopimus kattaa myös tulevan kauden, Kähkösen ei.

Seuran GM puhui siirtotakarajan jälkeen avoimesti halustaan hankkia tulevalle kaudelle ykkösmaalivahdiksi jonkin niin sanotusti suuremman nimen.

Kähkösen kohdalla kyse oli enemmän edellisen maalivahdin Vitek Vanecekin yli kolmen miljoonan dollarin sopimuksesta eroon pääsemisestä kuin Kähkösen hankkimisesta pidemmälle jänteelle.

– Yritän olla miettimättä näitä. Jokaisella GM:llä on omat syynsä, miksi joitakin ratkaisuja tekee. Onhan se hienoa, että joku haluaa. Täytyy vain mennä, mihin käsketään ja pelata omaa parasta peliään.

Siirtorajan hulinat, Kipperin mysteeri, seuraavat valmentajapotkut, Denverin koripallo-opit
Ikan änärin uusimmassa jaksossa puhuttiin myös Devilsin valmentajan Lindy Ruffin potkuista.

Kähkönen antaa kevään ajan näyttöjä siis lähinnä muille seuroille.

– Oli sopimus katkolla tai ei, pelaat aina pelipaikasta ja peliajasta. Ei sopimusjuttuja voi liikaa miettiä. En voi treeneihin tai peleihin mennessä miettiä, millainen sopimus ensi kesänä tulee. Valmistaudun hyvin, pelaan parhaani mukaan ja jos se taso riittää tähän sarjaan, voi kesällä sitten miettiä sopimuksia.

Heti tositoimiin

Kähkönen lyötiin heti tositoimiin, kun tämä pääsi aikaisin tiistaiaamuna pelaamaan tulikuumaan New Yorkin paikallispeliin Rangersia vastaan. Kähkönen pelasi hyvin, mutta Devils taipui lukemin 2–3.

Kähkönen yrittää päästä uudessa ympäristössä pelin päälle nopealla tahdilla.

– Meininki hallissa oli mahtava. Oli hienoa päästä pelaamaan yhdessä maailman hienoimmasta halleista (Madison Square Garden) ja vielä paikallisvääntöön. Harmi, että tuli turpaan.

– Uuden joukkueen kanssa ottaa aina aikansa päästä samalla aaltopituudelle. Osa jutuista pitää ymmärtää aika nopeasti lennosta tai käy huonosti. Toisaalta pitää ymmärtää keskittyä vain omaan tekemiseen ja yrittää asia kerrallaan tottua uusiin juttuihin. Jos kaiken yrittää ottaa kerralla, voi homma mennä aika sekaisin, Kähkönen korostaa.

Jäikö NHL-hammasta kolottamaan? Uusi jakso Ikan änäriä ilmestyy joka torstai Yle Areenassa. Jussi Paasin ja Ismo Lehkosen podcastin uusimpaan jaksoon pääset tämän linkin takaa.