Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Erikoinen johtajajupakka sai päätöksen – Kivijärven kunnanjohtajan irtisanomiselle ei löytynyt perusteita

Pekka Helppikangas sai äänestyksessä Kivijärven valtuuston luottamuksen ja jatkaa kunnanjohtajana.

Keski-ikäinen lyhythiuksinen mies, jolla nahkatakki ja harmaa t-paita seisoo harmaan kunnanviraston edessä.
Kivijärven kunnanjohtaja Pekka Helppikangas sanoo, että hän jatkaa työtään luottamuksen mittauksen jälkeen ”ihan normaalisti”. Kuva: Pekka Helppikangas

Kivijärvellä marraskuussa alkanut työ kunnanjohtaja Pekka Helppikankaan luottamuksen selvittämiseksi päättyi tällä viikolla kunnanvaltuuston luottamusäänestykseen.

Asiaa selvittänyt tilapäinen valiokunta esitti Helppikankaalle luottamusta, mutta valiokunnan jäsen Antti Urpilainen (yhteislista Kivijärvisten parhaaksi) esitti, että asiasta äänestetään.

Tilapäisen valiokunnan esitys voitti valtuustossa äänin 10–2. Tyhjää äänesti kaksi valtuutettua, ja yksi oli pois kokouksesta.

Tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja Klaus Leppänen (kesk.) toteaa, että valiokunta esitti Helppikankaalle luottamusta siksi, että se ei löytänyt perusteita tämän irtisanomiselle.

– Pekalla ei ollut työssä varsinaisia virkarikkeitä, hän sanoo.

Leppäsen mukaan työilmapiirissä oli haastattelujen perusteella ollut ongelmia, mutta ne eivät ole irtisanomiseen johtavia syitä.

Helppikangas sanoo, että hänelle ei missään vaiheessa selvinnyt, mistä koko asiassa oli kyse. Kunnanviraston työilmapiirikyselyt eivät hänen mukaansa ole kertoneet ongelmista.

– Mutta varmaan oli tärkeää valtuustolle, että saivat käydä keskustelun, Helppikangas toteaa.

Kivijärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Olavi Hakkarainen (kesk.) totesi Ylelle joulukuussa, että kunnanjohtajan luottamuksen mittauttamishankkeelle ei ole yhtä tiettyä syytä.

Luottamuksen mittauttamisen takana oli neljän ensimmäisen kauden valtuutetun tekemä aloite.

– Jos on jokin yksittäinen syy, niin se on kuntalaisilta tullut palaute näille uusille valtuutetuille, Hakkarainen arveli tuolloin.

Kiista erorahasta esti sopuratkaisun

Klaus Leppäsen mukaan tilapäinen valiokunta tavoitteli ”sopuratkaisua” eli kunnanjohtajan vapaaehtoista eroa, mutta Helppikankaan kanssa ei päästy sopimukseen erorahan suuruudesta.

Valiokunta tarjosi erorahaksi puolen vuoden palkkaa, Helppikankaan vaatimus oli vuoden palkka.

– 15 vuoden työn jälkeen se olisi kohtuullinen, jopa 18 kuukauden erokorvauksia on ollut, hän perustelee.

Valiokunnan mielestä puolen vuoden eroraha olisi ollut kohtuullinen sen takia, että Helppikangas jää lähivuosina eläkkeelle.

Tilapäinen valiokunta perusteli myös luottamusesitystä sillä, että kunnanjohtaja on lähellä eläkeikää. Helppikangas lupaa kertoa ensi syksynä, milloin hän jää eläkkeelle.

Viime kuukausien tapahtumat eivät ole murentaneet Pekka Helppikankaan uskoa omiin kykyihinsä kunnanjohtajana. Hän sanoo, että työ Kivijärvellä jatkuu ”ihan normaalisti”.

– Ammattitaitohan on rautainen ja kunnan talous on erittäin hyvä, että tästä on helppo jatkaa. Katsotaan sitten, kuka pistää paremmaksi minun jälkeen.

Kivijärven kunnanjohtaja jatkaa työssä
Klaus Leppänen kertoo Ylelle miksi tilapäinen valiokunta esitti luottamusta kunnanjohtaja Helppikankaalle.