Kävin viime viikolla katsomassa Denis Villeneuven ohjaaman Dyyni-elokuvan ja tajusin, että se on suosittu samasta syystä kuin suomalainen sotakirjallisuuskin. Se laittaa katsojan pohtimaan miten minä pärjäisin äärimmäisessä tilanteessa, millaisia moraalisia valintoja tekisin ja kestäisinkö paineen. Sotaisat ja rauhaa rakastavat tunteet käyvät elokuvassa kamppailua.
Suomalaisessa kirjallisuudessa on joukko kiinnostavia teoksia, joissa pohditaan samoja teemoja. Aseistakieltäytyminen ja sodasta lintsaaminen ovat olennainen, joskin vähemmän tarkasteltu osa suomalaisen sotakirjallisuuden historiaa.
Suomen historiaa kirjoitetaan usein sotien kautta. Tästä jutusta löydät viisi teosta, jotka kertovat pasifisteista ja aseistakieltäytyjistä. Nämä teokset kannattaa ottaa haltuun, jos haluat ymmärtää miksi jotkut kieltäytyvät sotimasta.
1. Täällä pohjantähden alla (1959–1962)
Sisällissodassa Suomi oli sisäisen hajaannuksen vallassa ja sotaan osallistuminen tarkoitti taistelemista toisia suomalaisia vastaan. Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -romaanin räätäli Aadolf Halme on suomalaisen kirjallisuuden tunnetuin pasifisti. Hän kieltäytyy aseista keskellä juuri itsenäistyneen Suomen sisällissotaa, jossa jokaista suomalaista vaaditaan valitsemaan puolensa.
”Valta työväestön käsissä, hengettömänä, raakana väkivaltana ei ole sen arvokkaampi valta kuin porvariston väkivalta”, Halme julistaa.
Räätäli saa osakseen pilkkaa ympärillä olevilta miehiltä, joiden mielestä suuret ideat eivät kanna, kun ollaan sodan kynnyksellä. Halmeen kohtalo on karu, kun valkoinen Suomi tuomitsee häviäjiä sisällissodan lopuksi. Silti Halmeesta on aatteensa vuoksi tullut Suomen kirjallisuuden merkittävin pasifisti.
2. Kylmien kyytimies (2007)
Antti Tuurin romaani Kylmien kyytimies kertoo aseistakieltäytyjästä, joka yrittää toteuttaa pasifistista vakaumustaan keskellä sisällissotaa. Valkoinen armeija pakottaa Jussi Ketolan keräämään ruumiita keskellä Tampereen verisiä taisteluja keväällä 1918.
Ketola osallistuu sotaan ilman asetta hevosensa Proklin kanssa. Kun valkoisen armeijan upseeri ampuu hevosen, aseistakieltäytyjä Ketola ei suostu tarttumaan sotilaan tarjoamaan pistooliin edes päästääkseen viruvaa eläintä kärsimyksistä.
Jussi Ketola hautaa Proklin pellolle ja toivoo jonkun näkevän haudan ja miettivän ”mitä oli tapahtunut ja kaikkea sitä, mitä ihmisille ja eläimille oli talven aikana tehty”. Kuolleen hevosen haudasta tulee Tuurin eleettömässä romaanissa sodan muistomerkki ja vastalause sodan mielettömyydelle.
3. Käpykaartilaiset (2013)
Sisällissodan varjo näkyy Tapio Koivukarin romaanissa Käpykaartilaiset, jossa Takavainion Einari hyppää kutsuntatilaisuudesta metsään ja piiloutuu sinne jatkosodan alkupäivinä. Vanha punakaartilainen on kokenut sisällissodan, palvellut talvisodassa ja saanut ”herrojen sodasta” tarpeekseen.
Romaanissa näkyy Suomen jakautuminen. Einaria jahtaa kylän nimismies, joka kokee kansalliseksi velvollisuudekseen etsiä metsissä lymyilevät käpykaartilaiset. Einari taas ajattelee, että ”mitä useampi jättää menemättä, sitä nopeammin rauha tulee”.
Einarin aseistakieltäytyminen liittyy hänen vakaumukseensa kommunistina. Kirjassa näkyy kuinka pitkälle sodan varjot ulottuvat ihmisten elämissä. Einarin tapauksessa sotien aiheuttama pettymys johtaa pakoon.
4. Sivari (1984)
Vuoden 1959 siviilipalveluslaki mahdollisti aseistakieltäytymisen eettisistä syistä. Aina vuoteen 1987 asti siviilipalvelukseen pääseminen vaati erityisen lautakunnan hyväksynnän.
Hellevi Salmisen nuortenromaani Sivari sijoittuu 1980-luvun alkuun, jolloin siviilipalvelushakemuksia alkoi tulla niin paljon, että moni niistä hylättiin. Romaanin päähenkilö Timi on runoja kirjoittava lukiolainen, joka ei usko pärjäävänsä armeijassa.
”Mä pelkään. Mä yksinkertaisesti pelkään”, Timi ajattelee. Isku on valtava, kun hän saa hylkäävän päätöksen siviilipalvelushakemukseen. Siviilipalvelukseen pääsemisestä tulee taistelu, jonka Timi lopulta häviää.
Sivarin äärellä nykyajan nuori voi miettiä mitä asevelvollisuus tarkoittaa ja millaisia ratkaisuja itse tekisi.
5. En kieltäytynyt aseista (2024)
Antti Hurskainen kirjoittaa esseeteoksessaan En kieltäytynyt aseista omasta siviilipalvelusajastaan. 2000-luvun alun sivarit naureskelevat Lapinjärven siviilipalveluskeskuksen nurmikolla armeijan sotahulluille, jotka leikkivät sotaa tajuamatta, että on rauha.
”Sotaa voi nimittää leikiksi ainoastaan, jos rauha on kylmä totuus. Tarja Halosen, Lordin ja Kimi Räikkösen ajan Suomessa näin oli”, Hurskainen kirjoittaa.
Hurskainen suhtautuu kriittisesti omaan nuoruuteensa. Siviilipalvelus oli uudelle vuosituhannelle tultaessa helppo valinta, jonka pystyi tekemään ilman, että aktiivisesti kieltäytyi aseista.
Ukrainan sota on muuttanut Hurskaisen suhtautumista. Sota ei tunnu nykyisessä historiallisessa tilanteessa enää kaukaiselta leikiltä. Antti Hurskaisen esseeteos on yritys ottaa sodan ja rauhan kysymys todesta.
Oikaisu: Korjattu Antti Tuurin nimi oikein yhdessä kohdassa ja tarkennettu siviilipalveluslainsäädännön historian kuvausta.